Karvaista pintaa

Muistanette Kalastajan Vaimon Puno-neuletakin, jonka ohjetta mukaillen sain aikaiseksi oman "Hileeni" tuossa jokunen kuukausi sitten.

Koska käytin omassa neuleessani eri lankaa kuin alkuperäisessä, jouduin hieman soveltamaan silmukkamääriä. Omasta neuleesta tulikin muodoiltaan jonkin verran niukempi. Kun lisäksi sileän neuleen ominaispiirteisiin kuuluu reunan rullautuminen, oli Houstonilla pian ongelma. En vaan tykännyt pitää neuletakkia, kun se jäi ikäänkuin vartalon reunoille repsottamaan.

Mietiskelin ratkaisua ongelmaan jonkin aikaa ja tulin siihen tulokseen, että helpointa on neuloa muutaman sentin levyinen pitkä suikale ja ommella se kiinni reunoihin. Pähkäilin asiaa myös duunissa kahvitauolla ja kollega, joka on paitsi maailman paras dj, näköjään myös maailman paras neuleneuvonantaja (rispektiä Dj Maru -67!), ehdotti silmukoiden nostelua pyöröpuikolle. Siten reunus tehtäisiinkin ikäänkuin poikittain. Hetken asiaa pohdittuani päätin tarttua härkää sarvista ja poimin toisen puolen silmukat helmasta niskaan; niitä taisi tulla muistaakseni 117 s! Neuloin kolme kerrosta edestakaisin ja päättelin silmukat ja sama homma toiselle reunalle. Lopuksi yhdistin kaitaleiden päät niskassa muutamalla pistolla. Ja voilá! Homma onnistui aivan käsittämättömän hyvin ihan kertalaakista! Paitsi että rullautumista ei enää tapahdu ollenkaan, myös takin ympärysmitta kasvoi juuri sen tarvittavan muutaman sentin verran. Lisäksi aiemmin häirinnyt etupuolen aavistuksenomainen roikkuminen väheni selvästi ja nyt etu- ja takapuoli ovat sivusta katsoen suunnilleen yhtä pitkät. Olen kuulkaas erittäin tyytyväinen!

Muutama viikko sitten sain inspiraation (kuin Heikkisen Jamo ikään) tehdä eräälle vastasyntyneelle neitokaiselle jonkin pienen neuleen ja niinpä ostin summa mutikassa kaupassa käydessäni kerän Novitan Teddy-lankaa. Neulelehdistä ei kuitenkaan löytynyt mitään sopivaa neulottavaa (Teddy-lanka on paksua, kun taas kaikki vauvaneuleet ovat ohuemmille langoille, miksiköhän?) ja aikakin loppui kesken, joten kerä jäi odottelemaan parempia aikoja. Muutaman päivän päästä eksyin Katrin kontti -nimiselle saitille, josta löytyi Teddy-langasta tehty tuubihuiviohje. Huivi näytti tosi kivalta, joten rupesin neulomaan samantien.

Ehdin tuon ensimmäisen illan aikana neuloa ehkä kolmisen tuntia ja huivia valmistui kuvassa näkyvän pituuden verran. Itse käytin ohjeesta poiketen numero kasin pyöröpuikkoa, koska omat isot puikkoni ovat järjestään aika epämukavia käyttää. Jostain syystä tosi monissa isoissa puikoissa on se alun kapeneva puikko-osa jotenkin liian pitkä ja puikot ovat lisäksi tosi painavia. Pyöröpuikkoni sen sijaan on kevyttä bambua, joten sillä on tosi miellyttävä neuloa. Kuvanottohetkellä tosin pyöröpuikko oli muissa hommissa, joten siksi silmukat ovat tässä kuvassa normipuikolla.

Neulepinta on ihanan pörröistä! Tiukka käsiala ja pienemmät puikot aiheuttavat sen, että neuletta ei synny ihan yhtä paljon kuin ohjeessa, joten tähän työhön tulee kulumaan vähintään kaksi kerää. Omassa Citymarketissa lankaa ei enää ollut, joten täytyy metsästää toinen kerä jostain muualta.

Loppuun läväytän vielä ihanan orkidea-kuvan. Saimme Jäbän synttäreiden kunniaksi eräiltä vierailta tällaisen upean peräti nelivanaisen orkidean, joka kukkii hullun lailla. Toivottavasti se ei tykännyt pahaa, kun siirsin sen ulos muutamaksi minuutiksi kuvan ottamista varten....

Yksi juttu vielä. Tilasin jo ennen joulua H&M:stä makoisat pantterikuvioiset jumppapöksyt (hmmm, matkinkohan ihan liikaa Kalastajan Vaimoa?!?!?), mutta tilaamani XS-koko oli liian pieni ja S-koko oli loppu, joten jouduin vaihtamaan pökät M-kokoisiin. Ne puolestaan ovat tooooodella isot, joten ne vaativat pientä tuunausta. Siinäpä mukava iltapäiväpuhde ennen illan PowerStep-jumppaa - jeeeeeeee! Mukavaa sunnuntain jatkoa itse kullekin!

Yoda on pitkästi yli 800-vuotias!!!

Jäbän kuusivuotissynttäreitä vietettiin viime viikolla. Lahjaksi hän sai mm. Star Wars -elokuvateemaisen kuvitetun oppaan, jota hän tässä selailee vieraita odotellessa. Voi kuulkaa, ei ole yksityiskohtaa, josta hän ei meitä valistaisi. Ei, leffat eivät ole ohjelmassa vielä kolmeen vuoteen, mutta muuten tietopohja alkaa kyllä olla kiitettävästi hallussa (jäbällä siis, ei minulla).

Juhlia piti järjestää kahdet, varsinaisena synttäripäivinä lastenjuhlat ja sitten viikonloppuna sukulais/kummikaffet. Lastensynttärien teema oli tietysti Star Wars. Jäbä on ihan pikkuisen liekeissä kaikesta, mikä vähänkään liittyy aiheeseen...

Tarjolla oli popcornia, suolatikkuja, jaffa-keksejä, marenkeja, pikkuruisia porkkanamuffinseja, yoda-limua (liimasin duudsonien jekkulimutölkkeihin tuollaiset "Yoda soda" -etiketit) sekä jäätelöbaari, jossa Hidalgo toimi "myyjänä". Lisukkeet sai jokainen lisätä tarjottimelta itse.

Lapsethan eivät tunnetusti syö kakkua, mutta tein kuitenkin pienen kakun, sillä samana iltana meille oli tulossa kahvittelemaan myös muutamia aikuisia. Tavoitteena oli saada aikaiseksi teemaan sopiva kakku ja kyllähän tuo minusta onnistui ulkonäöllisesti ihan mainiosti. Eikö niin, että tähtitaivashan ei ole täydellisen musta; tähtisumua on siellä täällä! Kakussa oli suklaapohja ja täytteeksi laitoin Daim-lime-moussea. Päällys on mustaa sokerimassaa, joka ei siis mitenkään maistu salmiakilta tai lakritsilta, vaikka kuvan perusteella voisi niin kuvitella.

Kakkuohjeet olen jo vuosia ottanut Kinuskikissan sivustolta; on muuten lähes täydellinen leivontasivusto. Olisin sitä mieltä, että sivusto olisi ihan täydellinen, jos sieltä vielä löytyisi vinkki fariinisokerin mittaamiseen...onko tarkoitus painaa sokeri tiiviisti mittaan vaiko lempeästi? Sitä ihmetellessä...

Posket pullollaan jäbä puhalsi kynttilät kerralla sammuksiin. Popcornit ja karkit tekivät parhaiten kauppansa; muita tarjottavia jäi yli aika tavalla. Ohjattuja leikkejä ei ollut kuin yksi: galaktisen aluksen rakennus, jossa materiaalina olivat ÄssäMix-karkit ja cocktailtikut. Autorata oli kovassa käytössä ja lisäksi kuulimme soitantaa melodicalla, nokkahuilulla ja kitaralla (korvat huusivat armoa).

Kiitoslahjaksi (joka on muuten tosi ärsyttävä juttu oikeastaan, mutta kai sitä on vaan mentävä massan mukana) pienet vieraat saivat hohtavan rannekkeen ja Milky Way -patukan (kuinkahan moni tajusi linnunrata-suklaan liittyvän teemaan?).

Viikonloppuna oli sitten sukulaisjuhlien vuoro. Kakkuun tein sokerikakkupohjan ja kinuskitäytteen kaveriksi laitoin reilusti puolukoita. Päällinen on puhdasta suklaata kermakuorrutuksen kera. Kakkua kehuttiin kovasti; itse olisin kaivannut vähän enemmän kinuskin makua. Olihan se toki oikein hyvänmakuinen näinkin, ei siinä mitään. Jäbän puhallustekniikka on edelleen ilmavoittoinen poskien pullistuksesta päätellen. Hyvinhän ne kynttilät sammuivat. Neiti pikkuserkku seuraa taustalla operaatiota.

Kakkosjuhlilta emme ehtineet napsia kuvia kuin ihan muutaman. Tulenpalava kiire ja ulko-oven muurautuminen kiinni-asentoon juhla-aamuna (syynä oli turvonnut terassilaudoitus) eivät varsinaisesti auttaneet asiaa; minultakin jäi siinä hässäkässä meikkaukset puolitiehen: ehdin nipinnapin laittaa meikkipohjan, mutta ripsaria en ehtinyt koko päivänä lisätä...

Velvet black ja muita värejä

Tykkään kovasti mustista vaatteista. Musta kaventaa. Musta on aina tyylikäs ja hallittu. On se myös tosi tylsä. Mutta ah niin tyylikäs. Ja kaventava.
----

Hyppäys päivän epistolaan. Pesukonevärjäys on kuulkaa tosi palkitsevaa! Olen viimeisen vuoden aikana värjännyt aika monta vaatekappaletta ja suurin osa proggiksista on onnistunut mainiosti tai vähintäänkin kohtuullisesti. Mustat trikoopaidat haalistuvat aika nopeasti ja niihin saa tuoreen värin tosi helposti. Olen käyttänyt värjäilyyn enimmäkseen Dylon-pesukonevärejä. Niitä on aika monessa kaupassa myynnissä ja olen törmännyt käsivärien lisäksi ainakin kahteen erilaiseen pesukonevärityyppiin: pakettiversion tykö tarvitaan värit kiinnittävä suola-annos, kun taas pussiversio riittää sellaisenaan. Luonnollisesti suosin pussiversiota sen helppouden takia, mutta pakettiversiossa on toki paljon enemmän värivaihtoehtoja.

Töissä tarvitsen jakkua tosi harvoin. Silti on hyvä omistaa jokunen ja tämä nimenomainen jakku on todellakin suosikkini. Ostin sen Henkkamaukasta muutama vuosi sitten. Tykkään ihan hirveästi noista taskujen alapuolella olevista laskoksista ja piilossa olevasta eläinkuosisesta vuorista. Pinta kiiltelee satiinimaisesti, himmeä hohto tuo ylellisyyttä ja mielestäni jakku on hintaansa nähden erinomaista laatua. Ja nyt seuraa se paras juttu. Olen tosiaan pitänyt jakkua aika tavalla parin viime vuoden aikana ja se on hieman haalistunut. Eräänä päivänä sain kuningasidean ja iskin jakun mustan pesukonevärin kanssa koneeseen. Syteen tai saveen, tiedättehän. Ja uskomatonta, mutta totta: otin jakun koneesta ulos täydellisen oikean muotoisena, täydellisen valmiina käyttöön (no joo, kyllä se kuivattaa piti), sanalla sanoen täydellisenä! Siis ihan oikeasti! Normaali 1,5 tunnin pesuohjelma ja jakku ei mennyt kerrassaan miksikään. Yksikään sauma ei venähtänyt, yksikään toppaus ei kasautunut. Ja nyt minulla on sitten uudenveroinen, himmeästi kiiltelevä, äärimmäisen tyylikäs jakku. Ay que fiesta!

Sain ystävältä taannoin ruudullisen paidan, joka oli väriltään suurinpiirtein luonnonvaalea. Sentti x sentti -ruudutus oli punainen ja paidan jujuna olivat valkoiset jätti-isot napit ja pienenpienet pussihihat. Malliltaan paita oli tosi hauska, mutta väri oli jotenkin aika tylsä. Tällä kertaa päätin tunnustaa väriä ja kävin ostamassa Flamingo Pink -väripakkauksen. Asettelin koneeseen paitsi ruutupaidan, myös vuonna 2004 (!) Hyvinkäältä ostamani kukkakuvioisen hameen. Mistäkö muistan ostovuoden? No siitä, että kävin ostamassa tuon hamosen tarkalleen sinä päivänä, kun juhlimme isäni 60-vuotisjuhlia, ja siitäpä onkin muuten tarkalleen 10 vuotta. Time flies when you're having fun :-)

Hame oli edelleen sopivan kokoinen, mutta sinikirjava kuosi ei oikein miellyttänyt silmääni. Siispä koneeseen pyörimään ruutupaidan ja Flamingon seuraan. Värisävyn nimi on itse asiassa harhaanjohtava; eikös ainakin Miami Vicen flamingot olleet paremminkin vaaleanpunaisia kuin pinkkejä? Oli miten oli, sekä paita että hame tulivat koneesta ulos todella hauskan värisinä. Yllättäen molempien kuosi oli säilynyt värjäyksestä huolimatta ja niinpä tummat osat olivat edelleen tummat ja vaaleat kohdat olivat värjäytyneet kauniin pinkiksi.

Yksi epäonnistuneempia värjäyksiä on ollut  Gantin vaaleanpuna-valkoraidallinen paitis, jonka syksyn viininpunaisessa huumassa päätin värjätä. Värisävy taisi olla Rosewood Red, mutta tulos ei kyllä ole kummoinen. Toisaalta ihan hauskaa, että ompeleet erottuvat tummasta kankaasta, mutta jotenkin väri on kyllä aika mälsä. En usko, että pidän tätä paitaa enää koskaan.

Viikonlopun kunniaksi päätin värjätä koneessa muutaman vuoden ikäisen Zaran armeijanvihreän trenssini (kts. yllä vasemmalla). Väri oli jo melkoisen kulahtanut ja vaikka väri sopii upeasti yhteen lempparivärini vanhan roosan kanssa, en pitänyt trenssiä nyt syksyllä kertaakaan. Mitä siitä, jos värjäys ei onnistuisi, enhän muutenkaan takkia pitänyt. Kävin ostamassa Velvet Black -pussin ja nakkasin takin koneeseen. Perään heitin harmaan strassikolitsipaitani (kts. yllä oikealla), jonka olen aiemmin esitellyt täällä.

Tulokset näette tässä. Paidasta (oikealla) ei suinkaan tullut musta, vaan tummahkonharmaa. Ei haluttu väri, mutta oikeastaan ihan mainio! Tuntuu, että strassit erottuvat paremmin hieman tummemmasta pinnasta. Trenssi (vasemmalla) puolestaan on kyllä "musta" ja ompeleet erottuvat tummanruskeina mustaa taustaa vasten, mutta jakun (keskellä) vieressä väri ei ole ollenkaan syvänmusta. Voi olla, että joudun värjäämään trenssin uudestaan. Jospa väri siitä syvenisi. Viimeaikaisilla keleillä tämä trenssi olisi muuten ollut onnen omiaan, saa nyt sitten nähdä, millainen keli vallitsee lähiviikkoina. Pysyykö lumi maassa?

Hei muuten on ihan pakko esitellä viimeviikkoiset heräteostokseni. Kävimme Hidalgon kanssa kaksin (!) kaupassa ja eksyin KappAhlin lastenosastolle (älkää edes kysykö, miten tai miksi näin pääsi käymään). Sieltä löysin tällaisia aarteita:

Kuvan vasemmassa laidassa on hauska jumppapaita. Etumuksessa on pirteitä karkkivärejä ja ilmeisesti jonkun sortin logo. Öh, ihan sama mulle, mut värit ovat hauskat ja topin muoto erittäin hyvä.

 

Kaksi kolitsi-ihanuutta saivat sydämeni vallan sulamaan. Harmaa peruscollari kaunistui tummansinisillä tähtösillä, jotka jo yksistään olisivat vakuuttaneet minut. Mutta oi ja voi! Osa tähdistä on paljeteilla aikaansaatuja! Kuinka suloista! Puuterinvärisestä paidasta ei varmaan tarvitsekaan sanoa mitään. Onhan se nyt ihan pirun I-HA-NA. Molemmat paidat ovat vieläpä raglanhihaisia, mikä tekee näistä super-hyper-ihanuuksista vielä piirun verran khuulimpia. Ju, jag tycker! Nämä kolme vaatekappaletta maksoivat muuten yhteensä 27 euroa.

Vielä loppuun oman taitamattomuuden tunnustaminen. Suuri osa sekä näistä tämän jutun että edeltävän sporttijutun kuvista on nimittäin otettu eilen illansuussa, kun ulkona oli jo pimeää. Sanomattakin selvä, että Surkeat Otokset ovat TODELLA Surkeita (kuten esimerkiksi kuva Gantin paidasta). Pakko oli heittää tähän vertailun vuoksi uudet kuvat mun ihanista karkkilenkkareista. Eiliset kuvat eivät mitenkään saaneet toistettua herkullisia värejä, mutta katsokaapas näitä kuvia!!

Juu. Ovat vähän muuta toista kuin eiliset räpellykset. Surkimusvalokuvaaja päättää raporttinsa täältä tähän. We'll be back soon, folks. May the force be with you. (Tämä oli muuten pikku vinkki siihen, mitä tuleman pitää.)

Sporttia!!!

Nyt se on kuulkaa sellainen juttu, että tämä vuosi aloitetaan sportilla. Lupasin itselleni, että viime vuoden aikana salakavalasti vyötärölle palautunut röllykkä pitää selättää. Totta toki on, että eihän minulla mitään varsinaista paino-ongelmaa ole; röllykkä on ehkä enemmän omassa mielessä kuin muiden silmissä, mutta SILTI.

Olen urheillut / liikkunut koko pienen ikäni ja kokeillut monia eri lajeja. Jääkiekkoa olen pelannut jopa liigatasolla, ei uskoisi! Lukioikäisenä tosiaan neljän vuoden ajan olin Hämeenlinnan Tiikerien mimmijoukkueen tuulennopea laitahyökkääjä #19. Tuulennopeudesta tosin voidaan olla monta mieltä. Joka tapauksessa olen päässyt kerran jopa HämppySanomien lehtijuttuun (kuvateksti oli näinkin raflaava: "XXX pääsi yksin läpi eikä erehtynyt"). Ihka oikea julkkis!

2001 palatessani ulkomaan reissuilta takaisin Suomeen innostuin kertalaakista Friskis&Svettis ry:n jumpista. Muutaman vuoden viihdyin rivijumppaajana, mutta vuosina 2004 -2010 toimin seurassa jumppaohjaajana. Kyseessä on vapaaehtoispohjalta toimiva Ruotsista alkunsa saanut liikuntaseura; Suomessa seura toimii Helsingissä (uusissa upeissa tiloissa, by the way) ja Vantaalla. Jos kiinnostuit, niin tsekkaa www.friskissvettis.fi.

Muuttaessamme Keski-Uudellemaalle jumpanveto osoittautui liian aikaavieväksi ja jouduin ikäväkseni lopettamaan (toistaiseksi, arvelen). Kävin jonkin aikaa työpaikan sählyvuorolla ja viimeiset vuodet olen käynyt Foreverilla. Pari vuotta sitten innostuin zumbasta ja se on tänäkin päivänä suosikkini. Niiiiiiin ihanaa <3

Zumba on paitsi ihan mahtava liikuntamuoto, josta tulee väkisinkin hyvälle tuulelle (ja Putouksen Viikkokatsauksen mukaan nyt myös sosiaalisesti hyväksytty harrastus BUAAAH; nauroin itseni tärviölle), myös kirkkaiden värien leikkikenttä. Zumbavaatteissa mikään ei ole liikaa...pakko myöntää, että olen ehkä snadisti hurahtanut noihin värileikittelyihin. Tässä yläpuolen todella huonolaatuisessa kuvassa on muutama viimeksi hankkimani zumbavaate. Pinkit trikoopöksyt ostin käytettynä kanssajumppaajalta. Korallinpunaiset pitkät "cargot" puolestaan bongasin Facebookin Zumbakirppiz-ryhmästä, jossa käytetyt zumbavaatteet vaihtavat omistajaa ääntä nopeammin. Cargot käyvät tosi upeasti yksiin Wizemanshopin ystävämyynnistä ostetun mustan bubble-topin kanssa, jossa on samaa korallin väriä etuosan teksteissä. Kaikkein ihanin karkkivärivaate on kuitenkin ehdottomasti tuo etualan narutoppi; oi tuota pinkin ja limen saumatonta liittoa!

Ostin nyt syksyllä nämä uudet jumppakengät Zalandosta. Vaimennusta ei ole nimeksikään, mutta mitäs sillä on väliä, kun väri miellyttää. Itse asiassa olen hieman tuunannut näitä kenkiä - arvaatko, miten? No kynsilakalla tietty. Tuo jokapaikan tuunausapu oli jälleen kerran tarpeen, sillä kengissä oli valkoisen värin lisäksi ainoastaan neonoranssia/korallia (nauhat ja Niken logot molemmin puolin kenkää) ja violettia (pohjat, kantapään alaosa ja kengän sisäpinta) sekä lisäksi hippunen hopeaista sävyä sisäpohjan reunassa ja kantapalan reunoissa. Vetäisin mintunvihreällä kynsilakalla ulkosyrjän jätti-Swooshit. Isovarpaan kohdalla olevat pikku-Swooshit tyylittelin mustalla lakalla ja voilá! Taatusti uniikit jumppakengät!

Zumban lisäksi tykkään ihan perusjumpasta. Olen varmaan sen verran vanhanaikainen, että ihan perusjumppa on tosi kivaa ja kaikkein parasta on vanha kunnon steppijumppa. En ole oikein innostunut näistä pumpeista, tabatoista ja x-metodeista. Boring me.... Laudan kanssa olen jotenkin tosi sinut ja tykkään hirveästi sellaisesta perussahauksesta. Tosin tiistaisesta StepFit-tunnista on perussahaus sikäli kaukana, että kyseessä on kyllä melkoinen voimanponnistus. Huippuohjaajamme Jennyn happi ei lopu eikä hymy hyydy, vaikka meikäläinen on jo ekan biisin jälkeen puuskutusvaiheessa. "Miten vaikeaa voi steppailu olla?", saatat kysyä, ja minä vastaan: "Ihan helvetin vaikeaa". Oikeasti Jennyn tunneilla olen ihan koko ajan taito- ja kuntotasoni äärilaidassa. Sitäkin upeampaa on, kun askeleet loksahtavat kohdilleen ja saan puhtaan sarjan tehtyä. Ihan mahtavaa! Puolen tunnin steppailun jälkeen (juuri kun ajattelen, että ihan oikeasti nyt en enää jaksa; eikä kuitenkaan ole otettu yhden ainutta juoksuaskelta ja hypytkin ovat suhteellisen vaatimattomia) on vuorossa vähintään yhtä rankka lihaskunto-osuus, milloin kuminauhalla kaverin kanssa, milloin käsipainoilla. Myös lihaskunto-osuus vaihtuu ohjelman vaihtuessa. Ihan totta, en kertakaikkiaan tajua, miten tunti voi olla niin rankka. Kuukauden joulutauon TO-DEL-LA-KIN huomasi. Noh, tästä on suunta taas ylöspäin ja kohti parempaa kuntoa. Että jaksuhaleja sitten vaan itse kullekin.

Yks risti kaks, mööpelit ripaskaks

Mrs S:n kodin toimivasta järjestyksestä intoutuneena innostin (lue: pakotin) pojat männäviikolla huonekalujen siirtelyhommiin. Onnekseni he olivat hövelillä tuulella ja siirtely sujui suhteellisen leppoisan tunnelman vallitessa. Duunista joululahjaksi saatu Bosch pääsi tositoimiin ja se toden totta hoiti hommansa esimerkillisesti. Ruuvatessa vääntimen päähän syttyy oranssi valo siltä varalta, että työ tehdään pimeässä tai hämärässä paikassa. Kuinka söpöä! Vääntöä riitti mainiosti näihin kodin pieniin ruuvitushommiin ja masiina saa varauksettomat kiitokseni. Kyllä toimii!!!!

Hommahan menee niin, että kun kerran ruvetaan siirtelemään, niin siirrellään sitten kunnolla. Suomeksi sanottuna yläkerran työhuoneen pöytä sai siirron alakerran työhuoneeseen, josta lipasto passitettiin makkariin samoin kuin eteisessä majaillut yöpöytä. Tilalle laitettiin eteisessä aiemmin ollut huonekalujen kunnostuskurssilla ehostamani pikkuinen lipasto. Kirjoituspöytä muutti alhaalta läkerran työhuoneeseen ja sinne siirrettiin myös parvekkeella säilytetty iso hylly. Olohuoneen järjestys vaihdettiin ja olohuoneesta siirrettiin iso nojatuoli alakerran työhuoneeseen. Katsotaanpa tarkemmin.

Olohuoneen järjestys muutettiin alkuperäiseksi eli sohva palasi kahvinväriselle seinälle. Lampettien välistä otettiin krumeluurikehys pois; siinä on nyt tyhjä kohta, johon täytyisi keksiä jotain täytettä.

Valkoinen iso nojatuoli siirrettiin työhuoneeseen ja ruskea nahkatuoli pääsi olkkarin pöydän toiselle puolelle. FB-kirpparilta ostamani sivupöytä sai uuden paikan taulun alta ja sivupöydän tuoli laitettiin nahkatuolin taakse säilytyshyllyksi, joka tosin tässä kuvassa ei näy. Kaipailen tuohon kohtaan jotain kapeahkoa korkeaa hyllyä lehdille ja dvd-levyille, mutta se jää nyt toistaiseksi hankintalistalle. Joka tapauksessa järjestys näyttää omiin silmiimme tosi hyvältä ja toimivalta jo tällaisenaankin. Kunhan kuusi vielä huomisen aikana heivataan takaisin varastoon, niin avot.

Alakerran työhuoneeseen siirrettiin yläkerran iso työpöytä. Tavoitteena oli saada lisää pöytätilaa pikkujäbän lego-kyhäelmille. Ei vaan, hienoja rakennelmiahan ne ovat. Valkoinen nojatuoli pilkottaa vasemmalla laidalla ja sen vasemmalla puolella ikkunan vastaisella seinällä on lähes koko seinän levyinen Sopen kirjahylly. Työpöytä mahtui helposti ikkunaseinälle. Tämäkin huone tuntuu nyt fiksummalta, vaikka eipä tuossa nojatuolissa taida kukaan koskaan istua. Teoriassa tämä huone voisi olla ns. kirjastohuone....käytäntö on sitten toinen juttu.

Yläkerran työhuone sai ison pöydän tilalle siromman kirjoituspöydän, joka käytännössä toimii ompelupöytänä. Olisin oikeastaan halunnut laittaa pöydän kirjahyllyn jatkeeksi vasemmalle seinälle, mutta näin kalustus on ehdottomasti tasapainoisempi. Kuva on valitettavan surkea, mutta minkäs teet, kun huone on pitkulainen, valo tulee ikkunasta ja molemmat hyllyt ovat mustanpuhuvia. Josko tuosta kuitenkin jonkin käsityksen saisi.

Makkarista näppäsin tällaisen kuvan. Paras idea on pihistetty Mr S:ltä! Linnanrannan kuvia ottaessani nimittäin Mrs S paljasti miehensä käyttävän päiväpeittoa yölläkin; tarkemmin sanottuna heillä ei ole varsinaista päiväpeittoa lainkaan, vaan Misterin peitto toimii päivisin päiväpeittona. Juu, hyvä idea!! Siispä kiirehdin eräänä iltana paikalliseen Anttilaan ja rohmusin jättimäisen pellavapussilakanan tuon vanhan tuplapeitteen kaveriksi. Otin itselleni käyttöön tämän ison peiton. Hidalgo ei pahastunut kuullessaan, että hän voi jatkossa yksinkertaisesti levittää oman peittonsa sängylle ja heittää minun peittoni siihen päälle tarvitsematta varsinaisesti pedata yhtään mitään. Hidalgo nimittäin useimmiten nousee sängystä viimeiseksi, joten sängyn petaushommat kuuluvat siten hänelle. Ostin vielä muutaman hempeän roosan värisen pellavatyynyliinan ja nyt sänky on salonkikelpoinen noiden neljän tyynyn voimin. Lisäksi siirsin yhden tuolin huoneen toiselle seinälle, jotta siihen voi aina yön ajaksi pinota tyynyt. Vihaan yli kaiken tavaroiden säilyttämista lattialla, joten nyt minäkin voin nukkua yöni rauhassa :-)

Sängynrohjake on ihan hirveän iso (180 cm leveä) ja kun vielä tuo pääty on korkea, niin huonekalu on ihan mahdottoman massiivinen. En tykkää, mutta kestettävä on. Sängyn molemmin puolin näkymää tasapainottavat Hemnes-yöpöydät (sänkykin on siis samaa sarjaa). Jotenkin olen aristellut laittaa sängyn päädyn yläpuolelle seinään mitään. Luonnollista olisi laittaa siihen kaksi äidin tekemää tekstitaulua; toiseen äiti on kirjoittanut puheen, jonka hän piti valmistumisjuhlissani ja toisessa on puolestaan puhe, jonka äiti piti meidän häissä. Kauniita muistoja ne ovat ja kehystettyinä ikkunanpokiin ne toki pääsevät jossain vaiheessa seinälle (toki ne olivat näytillä edellisessä kodissamme). Kyllä ne varmaan tuohon päädyn yläpuolelle vielä laitetaan.

Lipasto on muuten tämän kuvan oikealla puolella oven vieressä, mutta siitä en tullut napanneeksi kuvaa. Kyseessä on sama lipasto, joka esiteltiin yhdessä ensimmäisistä blogipostauksistani.

Tässä vielä muutama kuva kuraeteisestä, jonka järjestelin tänä aamuna. Ei siellä muuten mitään järisyttävää muutosta tapahtunut, mutta vihdoin ja viimein saimme aikaiseksi piirtää sähkökaapin oveen uuden kuvan. Siinä oli "tervetuloa syksy"-toivotus usean kuukauden ajan alkusyksystä aina joulukuun alkuun asti ja tämän joulunajan ovi on ollut ihan vaan mustana. Koko seinä on maalattu liitutaulumaalilla ja aikoinaan muuton yhteydessä rapsutin sähkökaapin ovesta pois neljä (4) kerrosta erivärisiä maaleja ennenkuin alta paljastui rosteripinta. Jätin rosterin kehystämään keskiosan "liitutaulua", johon nyt siis piirrettiin Natiaisen kanssa yhteistyössä tuollainen talventoivomus. Jäbä ylettyi piirtämään muutaman lumihiutaleen ja minä piirsin loput.

Kenkätelineen oikeassa laidassa on pyöreä kori, johon syksyllä siirsin kasvimaalta parit paprikat. Kovin hyvin ne eivät sisällä menestyneet; sen sijaan korin sisäpuolelle jäi mullasta ikävät jäljet, jotka eivät lähteneet pesussa. Liimasin sisäpintaan juuttikangasta ja heivasin koriin kaikki käyttämättömät villasukat vieraiden varalle. Nyt ei vieraiden viihtyminen voi olla ainakaan varpaiden kylmettymisestä kiinni!

Linnanrannassa

Lupasin aiemmin syksyllä, että tekisin postauksen Mrs S:n upeasta kodista "myöhemmin syksyllä". Vaikka nyt onkin 1.1.2014, niin eikös tätä voi ihan hyvin syksyksi vielä kutsua? Ulkona ei nimittäin näytä kovin talviselta, kuten tiedämme.

Ihana lähes-siskoni Mrs S on mestarisisustaja. Hänelle on kertynyt puolen metrin korkuinen sisustuskirjapino ja hän mätchäili valkoisen eri sävyjä jo silloin, kun minä vielä ostelin tyytyväisenä ei-niin-tyylikkäitä lastulevyhuonekaluja. Sittemmin olen onneksi itsekin saanut sisustuspureman.

Mrs S:n koto sijaitsee Hämeenlinnassa Vanajaveden rannalla. Talokompleksi on rakennettu vuonna 1882 ja onpa siinä asunut itse Eino Leino joskus opiskeluaikoinaan. "Sukulais"miehemme Mr Poteksi osti asunnon alunperin itselleen 2010 ja remontoi sen a:sta ö:hön parin seuraavan vuoden aikana, mutta päätyi sitten myymään sen Mrs S:n perheelle. Hienoa työtä hän tekikin, sillä väri- ja materiaalimaailma istuu Mrs S:n tyyliin kuin nenä päähän eikä isompiin muutoksiin ollut muuton yhteydessä tarvetta.

Asunnossa on about 100 neliötä ja sama sisustustyyli jatkuu läpi koko huushollin. Vessa on ainoa huone, jota perhe itse on remontoinut. Tässä alla onkin kuva vessasta. Peili on isännän äidin vaarin parturiliikkeestä 1900-luvun alusta; kyseinen parturiliike oli muuten Hämeenlinnan ensimmäinen.

Näkymät keittiön ikkunasta Vanajavedelle kelpaisivat varmaan sullekin!

Mrs S:n sisustusnäkemyksestä kieliviä yksityiskohtia on talo täynnä. Tässä alla muutamia.

Eteisen pajatso on täysin toimiva!

Eteisen tauluissa on vaihtuva teema.

Balettitossut ja mekko ovat aikoinaan olleet Mrs S:n omassa käytössä.

Sarvet olivat kuulemma entisen työpaikan kellarissa ja työkaverit olivat pitäneet himppasen hulluna, kun Mrs S oli sanonut haluavansa sarvet. Ymmärtäväiset työkaverit olivat sitten koristelleet sarvet ja antaneet ne tuparilahjaksi aiempaan kotiin vuonna 2007.

Kuistilla on muutama esittelemisen arvoinen huonekalu. Pöytä ja penkki on teetetty Turengin nuorisotyöpajalla kymmenisen vuotta sitten. Männystä tehty kalusto on ikuinen ja vain paranee vanhetessaan. 

Peltikaapin Mrs S on ostanut 2000-luvun alussa rakennuskierrätyksestä 99 markalla. Alunperin kaapisto oli sininen, mutta se sai pintaansa mustan värin perheen muuttaessa Linnanrantaan. Kaapisto on todellinen muuttomiehen painajainen: se painaa ihan pirusti. 

Yksi viimeisimpiä hankintoja on toinen divaani; kaksi divaania vierekkäin muodostavat ihanan löhönurkan, jossa on paitsi mukava katsella telkkaria, myös nukkua (testattu on). 

Ihana koti kaiken kaikkiaan.....pitäisiköhän meidänkin vähän skarpata? "Hidalgo, ohoi, ruvetaas siirtelemään huonekaluja!"

-------

Jatkan kirjoittelua vuonna 2014 todennäköisesti samaan tahtiin kuin vuonna 2013. Kunnioitan niitä bloggaajia, jotka kykenevät postaamaan päivittäin; itselläni ei ole siihen mitään mahdollisuuksia. Lupaan kiinnittää kuviin jatkossa enemmän huomiota; taidot toivottavasti kehittyvät koko ajan. Tämän postauksen kuvat on muuten käsitelty Fotor-ohjelmalla, jonka Hidalgo latasi käyttööni. Olen aivan ihastunut mm. näiden kuvien reunuksiin, joten niitä tulette varmaankin näkemään myöhemminkin.

Näköjään fonttikoko pienentyi mystisesti tuolla keskellä juttua kuvatekstien jälkeen...sorry. En saa sitä muutettua millään, joten näillä mennään.

Mahtavaa Uutta Vuotta 2014 teille kaikille!