sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

...And the livin' is easy

Keskikesän juhla on vietetty. Hohhoh, KESKIKESÄN. Ihan oikeasti, miksi meidän ajanlasku on ihan virheellinen?! Keskikesä on mun ajanlaskun mukaan oikeastaan joskus heinäkuun loppupuolella. Vaadin muutosta asioihin! Välittömästi!



No niin. Asiaan. Juhannus meni kerrankin varsin mainiossa säässä. Sadepisaroita saatiin vain muutama, ja nekin olivat pikkuruisia eivätkä haitanneet yhtään....sähköäkin oli tarpeellinen määrä, joten emme jääneet mistään paitsi. Ruoka oli mahtavaa läpi juhannuksen (kiitos kokeille!) ja juomia oli "ihan tarpeeksi". Lapset viihtyivät superhyvin. Juhannuksen lajivalikoimassa oli mm. jalkkista, mölkkyä ja ristiseiskaa.











Lapset heittivät keräämänsä kukkakimput ilmaan auringon laskettua. Aika hieno mökkitie, vai mitä? Kelpaisi vaikka Arttu Viskarin musavideoon.... ;-)


Lauantaina käytiin Hidalgon ja veljenpojan kanssa golfaamassa kierros, joka sujui mukavissa tunnelmissa lämpimässä kelissä. Onneksi taivaalla oli sen verran poutapilviä, että aurinkovoiteen puute ei haitannut. Kierros oli minun osaltani vasta toinen täysimittainen tänä kesänä, ja se sujui yllättäen erinomaisesti. Erityisesti etuysi meni tosi hienosti ja loppupuolikin ihan mukavasti. Veljenpoika jaksoi puolikkaan kierroksen ja pelasimme loput kaksin. Hidalgo päätti oman kierroksensa birdieen, joten molemmilla oli syytä tyytyväisyyteen.





Sain hauskan haasteen Punaista ja Makeaa -blogin Punaiselta - kiitos siitä - mutta siihen ehdin paneutua vasta ensi viikolla. Nyt pitäisi vielä jaksaa viisi työpäivää.......


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti