Sporttia!!!

Nyt se on kuulkaa sellainen juttu, että tämä vuosi aloitetaan sportilla. Lupasin itselleni, että viime vuoden aikana salakavalasti vyötärölle palautunut röllykkä pitää selättää. Totta toki on, että eihän minulla mitään varsinaista paino-ongelmaa ole; röllykkä on ehkä enemmän omassa mielessä kuin muiden silmissä, mutta SILTI.

Olen urheillut / liikkunut koko pienen ikäni ja kokeillut monia eri lajeja. Jääkiekkoa olen pelannut jopa liigatasolla, ei uskoisi! Lukioikäisenä tosiaan neljän vuoden ajan olin Hämeenlinnan Tiikerien mimmijoukkueen tuulennopea laitahyökkääjä #19. Tuulennopeudesta tosin voidaan olla monta mieltä. Joka tapauksessa olen päässyt kerran jopa HämppySanomien lehtijuttuun (kuvateksti oli näinkin raflaava: "XXX pääsi yksin läpi eikä erehtynyt"). Ihka oikea julkkis!

2001 palatessani ulkomaan reissuilta takaisin Suomeen innostuin kertalaakista Friskis&Svettis ry:n jumpista. Muutaman vuoden viihdyin rivijumppaajana, mutta vuosina 2004 -2010 toimin seurassa jumppaohjaajana. Kyseessä on vapaaehtoispohjalta toimiva Ruotsista alkunsa saanut liikuntaseura; Suomessa seura toimii Helsingissä (uusissa upeissa tiloissa, by the way) ja Vantaalla. Jos kiinnostuit, niin tsekkaa www.friskissvettis.fi.

Muuttaessamme Keski-Uudellemaalle jumpanveto osoittautui liian aikaavieväksi ja jouduin ikäväkseni lopettamaan (toistaiseksi, arvelen). Kävin jonkin aikaa työpaikan sählyvuorolla ja viimeiset vuodet olen käynyt Foreverilla. Pari vuotta sitten innostuin zumbasta ja se on tänäkin päivänä suosikkini. Niiiiiiin ihanaa <3

Zumba on paitsi ihan mahtava liikuntamuoto, josta tulee väkisinkin hyvälle tuulelle (ja Putouksen Viikkokatsauksen mukaan nyt myös sosiaalisesti hyväksytty harrastus BUAAAH; nauroin itseni tärviölle), myös kirkkaiden värien leikkikenttä. Zumbavaatteissa mikään ei ole liikaa...pakko myöntää, että olen ehkä snadisti hurahtanut noihin värileikittelyihin. Tässä yläpuolen todella huonolaatuisessa kuvassa on muutama viimeksi hankkimani zumbavaate. Pinkit trikoopöksyt ostin käytettynä kanssajumppaajalta. Korallinpunaiset pitkät "cargot" puolestaan bongasin Facebookin Zumbakirppiz-ryhmästä, jossa käytetyt zumbavaatteet vaihtavat omistajaa ääntä nopeammin. Cargot käyvät tosi upeasti yksiin Wizemanshopin ystävämyynnistä ostetun mustan bubble-topin kanssa, jossa on samaa korallin väriä etuosan teksteissä. Kaikkein ihanin karkkivärivaate on kuitenkin ehdottomasti tuo etualan narutoppi; oi tuota pinkin ja limen saumatonta liittoa!

Ostin nyt syksyllä nämä uudet jumppakengät Zalandosta. Vaimennusta ei ole nimeksikään, mutta mitäs sillä on väliä, kun väri miellyttää. Itse asiassa olen hieman tuunannut näitä kenkiä - arvaatko, miten? No kynsilakalla tietty. Tuo jokapaikan tuunausapu oli jälleen kerran tarpeen, sillä kengissä oli valkoisen värin lisäksi ainoastaan neonoranssia/korallia (nauhat ja Niken logot molemmin puolin kenkää) ja violettia (pohjat, kantapään alaosa ja kengän sisäpinta) sekä lisäksi hippunen hopeaista sävyä sisäpohjan reunassa ja kantapalan reunoissa. Vetäisin mintunvihreällä kynsilakalla ulkosyrjän jätti-Swooshit. Isovarpaan kohdalla olevat pikku-Swooshit tyylittelin mustalla lakalla ja voilá! Taatusti uniikit jumppakengät!

Zumban lisäksi tykkään ihan perusjumpasta. Olen varmaan sen verran vanhanaikainen, että ihan perusjumppa on tosi kivaa ja kaikkein parasta on vanha kunnon steppijumppa. En ole oikein innostunut näistä pumpeista, tabatoista ja x-metodeista. Boring me.... Laudan kanssa olen jotenkin tosi sinut ja tykkään hirveästi sellaisesta perussahauksesta. Tosin tiistaisesta StepFit-tunnista on perussahaus sikäli kaukana, että kyseessä on kyllä melkoinen voimanponnistus. Huippuohjaajamme Jennyn happi ei lopu eikä hymy hyydy, vaikka meikäläinen on jo ekan biisin jälkeen puuskutusvaiheessa. "Miten vaikeaa voi steppailu olla?", saatat kysyä, ja minä vastaan: "Ihan helvetin vaikeaa". Oikeasti Jennyn tunneilla olen ihan koko ajan taito- ja kuntotasoni äärilaidassa. Sitäkin upeampaa on, kun askeleet loksahtavat kohdilleen ja saan puhtaan sarjan tehtyä. Ihan mahtavaa! Puolen tunnin steppailun jälkeen (juuri kun ajattelen, että ihan oikeasti nyt en enää jaksa; eikä kuitenkaan ole otettu yhden ainutta juoksuaskelta ja hypytkin ovat suhteellisen vaatimattomia) on vuorossa vähintään yhtä rankka lihaskunto-osuus, milloin kuminauhalla kaverin kanssa, milloin käsipainoilla. Myös lihaskunto-osuus vaihtuu ohjelman vaihtuessa. Ihan totta, en kertakaikkiaan tajua, miten tunti voi olla niin rankka. Kuukauden joulutauon TO-DEL-LA-KIN huomasi. Noh, tästä on suunta taas ylöspäin ja kohti parempaa kuntoa. Että jaksuhaleja sitten vaan itse kullekin.