tiistai 23. huhtikuuta 2013

SportsTracker - lahjomaton lenkkikaveri

Sateinen päivä alkaa kääntyä illaksi. Tänään oli urheilusta välipäivä (yksi monista, hih!). Alankin nyt täten raportoida juoksuharrastuksestani. Tämä harrastukseni on hyvinkin tuoretta laatua; päätin nimittäin muutama viikko sitten osallistua työpaikkani yritysmaratonille! Hullua, eikö totta. Minua ei nimittäin tosiaankaan voi sanoa juoksijan perikuvaksi. Oikeastaan juoksun voisi sanoa olevan yksi inhokkilajini. No, nyt puhaltavat uudet tuulet...

Tuo yritysmaraton on oikeastaan maratonin pituinen viestijuoksu, jossa juostaan 2,2 km:n pituisia osuuksia. Näillä näkymin itselleni olisi tulossa kaksi osuutta. Maksimiaika koko juoksulle on viisi tuntia ja laskimme työkaverien kanssa, että maraton täten koostuu 19 osuudesta ja kullekin osuudelle voidaan varata n. 15 minuuttia. Eilen sitten lähdin uuden ystäväni SportsTrackerin (mobiilisovellus, jolla voi seurata lenkin pituutta, vauhtia ja erityisen sykevyön kanssa jopa sykettä) kanssa lenkille ja yllätyksekseni juoksin kaksi peräkkäistä 2,2 km:n lenkkiä molemmat suunnilleen 14 minuutissa! Juoksu sinänsä oli aika tahmeaa, joten harjoitus on tarpeen. Ajattelin, että perjantaina voisi olla seuraava lenkkipäivä. Silloin kävelen reipasvauhtisen 6 km:n lenkin. Sen vaan sanon, että ilman SportsTrackeria lenkkeily olisi aika tuskaa. Musaa on tietysti pakko kuunnella ja kirosin taas nuo nappikuulokkeet alimpaan helvettiin. Aina niitä saa olla säätämässä...mutta ilman musiikkia en kyllä saisi aikaiseksi lähteä liikkeelle. Foo Fighters toimii myös lenkillä!

2 kommenttia: