Eniten ärsyttää kaikki

Tänään on tällainen päivä, että kaikki ärsyttää. Huomaan myös, että suurelta osin se johtuu aamupäiväisestä surffailusta blogimaailmassa. Blogeja selaillessa tuntuu usein siltä, että kaikki muut saavat jotain aikaan, kaikilla muilla on aikaa vaihdella huonekalujen paikkaa joka toinen päivä, kaikilla muilla on aikaa ja rahaa ostella kartelleja ja vuittoneita päivät pääksytysten, kaikilla muilla kuvat ovat hienoja ja näyttäviä. Ja sitä rataa. Kyllä mä ymmärrän, ettei se ole koko totuus, mutta joskus vaan on tällaisia päiviä, että eniten vituttaa kaikki. Anteeksi ruma sana, mutta otsikossa mainittu ärsytys ei ole tarpeeksi kuvaava sana tälle päivälle.

 

Tänä aamuna söin normaalin turkkilaisen jukurtin sijaan itse tekemääni kookosjogurttia. Innoituksen tähän sain Yellow Mood -blogissa olleessa ohjeesta (tarkalleen ottaen ohje oli aikoinaan kyseisen kirjoittajan aiemmassa blogissa, johon linkki itse asiassa vie) ja kyllä kai tuo onnistui ihan hyvin. Sekaan sotkin normaaliin tapaan kolme luumua pieniksi pilkottuna, kolme teelusikallista chia-siemeniä ja lopuksi muutaman lusikallisen pakasteesta ottamiani mustaherukoita ja mustikoita. Tökötti oli partajuguversiosta poiketen todella tuhtia, hyvä kun pystyin sekoittamaan ainekset. Jätin annoksen tekeytymään noin tunniksi. Ihan hyvältä se maistui, mutta tuskin tästä mitään normisettiä tulee. Kookoksen maku on sen verran voimakas, että kyllästyn siihen varmaan tosi nopeasti. Silloin tällöin tästä saa kyllä vaihtelua perusjuguannokseen. Muutahan en yleensä (kahvin lisäksi) aamuisin syökään.

Luojan kiitos mulla on tänään zumba ja powerstep (kuten joka toinen sunnuntai). Saa vähän näitä aggressioita purettua. Otin itseäni niskasta kiinni ja lyötiin työkaverin kanssa vetoa 10 %:n laihdutuksesta toukokuun loppupuolelle mennessä. Tuolloin meillä on firman yritysmaratonviesti (kuten viime vuonnakin) ja me molemmat ollaan firman joukkueessa. Itselläni paino oli tämän viikon tiistaina 57,7 kg (niiiiiiin syvältä!!!!), joten 10 % tarkoittaa minulle 5,7 kg... Juu, tavoite on melkoinen, mutta tuon verran painoin toissa kesänä ja olo oli ihana. Jatkossa punnitsen itseni aina tiistaisin StepFit-tunnin jälkeen, jotta saan hyvän vertailupohjan.

 

Heti tuli parempi olo, kun kirjoitin tuntemukset auki. Tiedättehän, miulla on oikeus miun ommiin tunteisiin. Tosi harmi muuten, että Jäbä Leisson tippui eilen Putouksen finaalista. Jäbä ja Antsku ovat tämän kauden parhaat hahmot, ylivoimaisesti. Mutta eihän se yhteiskunta sillä lailla toimi, että parhaat pääsee aina finaaliin :)

Tuossa muutama kuva, joiden voimin ehkä jaksaa eteenpäin. Kai se kevätkin joskus tulee...

Lättyy maaliin ja mitskut kotiin

Muistatteko tämän kuvan blogin alkuajoilta? Voin täten raportoida, että sain tänään tämän vajaan vuoden kestäneen projektin jonkinmoiseen päätökseen.

Kas näin. Teepparikori valmiina. Kyllä se kestikin.

Männäviikolla eräänä iltana yhtäkkiä tartuin toimeen, syystä tai toisesta. Matskut ovat levänneet nätisti nojatuolin takana vajaan vuoden ajan. Näköjään kulahtaneita teeppareita on kertynyt sen verran, että olisin voinut helposti tehdä joko a) tuplasti korkeamman korin tai b) useamman korin. En nyt sitten kuitenkaan intoutunut, ainakaan vielä. 

Kaikessa yksinkertaisuudessaan homma meni niin, että aloitin virkkauksen korin pohjasta, keskeltä. Virkkasin ensin pienen ketjusilmukkaympyrän ja rupesin kasvattamaan ympyrän halkaisijaa. Korin pohjaan virkkasin mukaan muistaakseni 30-senttisen metallirenkaan (Sinellistä ostettu) ja siitä sitten aloin nostaa reunoja, joka kerroksella sinne tänne muutaman ylimääräisen silmukan lisäten. Kiinteillä silmukoilla homma hoitui, mutta on myönnettävä, että työasento oli aika huono ja oikea olkapää väsyi ihan hulluna. Välillä piti ihan levätä. Tuohon leveimpään kohtaan (roosan reunuksen alla oleva valkoinen) virkkasin mukaan isomman metallirenkaan, arvelen sen olevan halkaisijaltaan joko 40 tai 45 cm. Arvatkaa, jaksanko mitata. No en. Lopuksi virkkasin ketjusilmukoista kahvat. Kori ei ole symmetrinen, sillä lisäilin silmukoita sinne tänne umpimähkään. Onpahan ainakin originelli.

Jäbän pehmolelut saivat uuden kodin. Kyllähän ne taisivat ihan tykätä. Tässä vasemmalta lukien Rekku, Nalle ja Aurora. Takana muita kamuja. Rane ei mahtunut kuvaan, sillä hänen paikkansa on aina ja ikuisesti kainalossa. 

Kuten kuvasta näkyy, ollaan ruvettu pikkuhiljaa valmistautumaan (en todellakaan aio IKINÄ alkaa tekemään yhtään mitään) pronssipeliin. Jäbä laittoi päälleen teepparin, johon eilen piirustin sinisellä tussilla pari siniristilippua ja muutaman kannustustekstin  - Teemulle tietty! Päiväkodissa olivat maalanneet posketkin (ja nyt myös tyynyssä on sama kuvio).

Oma kontribuutioni on tuttuun tapaan kynsissä. Noh, eihän niistä hyvät tulleet, kun lakkasin valkoisen jo eilen ja se ehti lohjeta moneen kertaan, mutta kyllä noilla pronssit kotiin otetaan.

"Heja grabbar, friskt humör, det är det som susen gör, heja, heja, heja!" 

(Heipodeit on aikoinaan luettu, LOL)

Käytiin muuten aamupäivällä jäbän kanssa yleisöluistelussa. Enempi vauhtia kuin järkeä, sano. Olihan se toki ihan mukavaa. Minun superlaadukkaat NHL-merkkiset luikkarinikaan eivät paina enää kovin paljon. Ei onneksi tullut rakkoja, kuten taannoin ulkojäällä. Tunnin jälkeen marssittiin peräkanaa hallin kiskalle ostamaan mehua ja Dragstereita, mutta voi onnetonta. Eihän niille kelvannut kuin käteinen ja niin herkut jäivät ostamatta. Täytyy muistaa seuraavalla kerralla.

Ostin muuten Suomalaisen Kirjakaupan alesta Cecelia Ahernin pokkarin Mitä huominen tuo tullessaan. Pirun hyvä! Joudun to-del-la-kin syömään aiemmat sanani siitä, että tämän kirjailijan tuotanto ei kiinnosta minua. Lähitulevaisuudessa nähtävästi joudun tarttumaan myös siihen PS. I love you -kirjaankin, jonka olin jo tuominnut ei-minua-kiinnostavaksi. Mie romahan!

No niin pojat. Lättyy maaliin ja mitskut kotiin. Eiks je?

Pilkunviilausta

On se vaan myönnettävä, olen pilkunviilaaja ja nysvääjä. Tämä juttu sen viimeistään todistaa.

Olen aikamoinen zumbavaateintoilija. Zumba on rakas harrastukseni, josta innostuin pari vuotta sitten. Sen jälkeen on vaatekaappiin eksynyt yksi jos toinenkin zumbavaate. Suomessa tarjonta on aika vaatimatonta: ainoa tietämäni paikka, josta virallisia Zumba-kuteita voi ostaa, on Wizemanshop.fi. Verkkokaupan lisäksi heillä on muutaman kerran vuodessa ystävämyyntipäiviä Veikkolan varastolla ja siellä olen muutaman kerran käynyt. Viimeksi marras-joulukuun vaihteessa ostin mm. Bubble-topin, vaikka jäljellä oli enää yksi paita ja sen koko oli L. Jouduin siis hetimmiten kaventamaan alaosan resoria molemmista reunoista, jotta paita ei valunut. Pidin paitaa jonkin aikaa, mutta värit jotenkin rupesivat tökkimään. Tässä eräänä iltana otin siis kynsilakat esille ja rupesin tuunaamaan....

Paidan etuosassa lukee "zumba" neljällä eri värillä. Ylimmäinen turkoosi ei ollut lempivärini (ei todellakaan!), joten se sai väistyä ensimmäisenä. Pilkutin turkoosin piiloon ja tadaa, mintunvihreä väri istuu meikäläisen värimaailmaan paaaaljon paremmin. Paidassa seuraavana värinä on hopea. Läheltä katsottuna väri on kivan kimaltava, mutta ei sitä kyllä kauempaa näe. Päätin kuitenkin jättää tämän värin rauhaan, samoin kuin seuraavana olevan pinkin. Alimman rivin valkoinen sai väistyä ja pilkutin sen vaaleanvioletiksi.

Tässä pilkutettu paita. Ylimpänä siis mintunvihreä ja alimpana violetti; keskimmäiset värit pysyivät ennallaan.

Käytin pilkutuksessa apuna pallopäistä "sivellintä". Homma toimi itse asiassa tosi hyvin, mutta kyllähän siinä aikaa vierähti.

Selkäpuolella oli alunperin turkoosi zumbahahmo. Maalasin sen ensin oranssiksi, mutta lakka jäi aika tahmeaksi eikä tarttunut kunnolla, joten poistin sen myöhemmin.

Topin selkämyksessä puolestaan oli alunperin turkoosi kankaanpala pitämässä yläosan kaitaleita yhdessä lapaluiden välissä. Ratkoin turkoosin palan irti ja korvasin sen neonoranssilla kankaanpalalla. Värisävy ei kyllä todellakaan toistu oikean värisenä, mutta ehkä siitä jonkun käsityksen saa.

Tällaista tuunailua tällä kertaa.

Pääkalloja ja kimallusta

Näköjään minulta pukkaa juttua lähinnä viikonloppuisin. Ongelmani ei niinkään ole tarinoiden puute, vaan lähinnä kuvien puute. Viikolla ollaan kotona yleensä noin viiden maissa, ja vaikka valon määrä on jo (onneksi!!!) lisääntynyt, ei siinä todellakaan ensimmäisenä ruveta blogikuvia ottamaan. Myöhemmin illalla on jo pimeää ja kuvat sen mukaisesti aivan surkeita. Suunnitelmallisuutta minulla ei ole sen vertaa, että miettisin seuraavan viikon jutut valmiiksi. Ihmettelen muutenkin, miten kummassa ihmisillä on aikaa päivitellä blogeja jopa pari kertaa päivässä.  Tai tarkemmin sanottuna aikaa tehdä jotain sellaista, mistä jutun voi kirjoittaa! Mulla_ei_vaan_todellakaan_ole_aikaa!!!

No niin, mennäänpä asiaan. Tällä viikolla olen tehnyt heräteostoksia. Alkuviikosta käväisin Myyrmannissa ja hortoillessani löysin muutaman hauskan jutun.

 

Gina Tricotin alennushyllystä löysin tämän hauskan korun. Luulin sitä kaulakoruksi, kunnes illalla rupesin tutkimaan sitä ja havaitsin kyseessä olevankin rannekoru. Ööö, mitenkähän tätä on tarkoitus käyttää? Näyttää siltä, että tuo vasemmassa reunassa oleva ketjuosa kuuluu laittaa keskisormeen ja siten kolmio-osa tulisi kämmenselän päälle. Hmmm. Taitaapi mennä tuunauslistalle. Jos vaihtaisi tuohon pidemmän ketjun, niin siitähän saattaisi tulla ihan mallikas kaulakoru. Ettei olisi peräti hieman sexy!

Seistessäni Gina Tricotin kassalla katseeni osui tähän ihanaan, IHANAAN pääkallohuiviin. Tähän asti olen vältellyt pääkalloja. Siis ihan oikeasti, miksi kuoseissa on niin usein pääkalloja? PÄÄKALLOJA? Ihmisen ruumiista??? Mikä idea??? No joo, tää huivi joka tapauksessa oli niin söpö, että oli se vaan pakko ostaa. Rapeaan kolmen euron hintaan :-) Tummansininen pohjaväri on tosi hyvä ja vihreänkirjavat pääkallot siellä täällä ovat vaan ihan älyttömän pirteitä. Joudun täten muuttamaan mieleni. Pääkallokuosi ON kiva. Ja pinkit hampaat kans. Ainakin tässä huivissa.

Viikolla havaitsin yhtäkkiä eräänä päivänä, että autoni tuulilasiin oli ilmestynyt karmea skraidu. Siis halkeama. Vein autoparkani perjantaina töiden jälkeen vakio-autopesulaani (meidän Cittarin parkkihalliin), jossa tehdään autopesujen lisäksi myös tuulilasin paikkailujuttuja. Tilasin tuulilasin korjauksen ja pesun ja poika sanoi siinä menevän noin tunnin verran. Treffasin Hidalgon ja käytiin yhdessä kaupassa (Jäbä mummolassa - oih tätä laatuaikaa). Hidalgo lähti sitten kotiin ja minä jäin odottelemaan autoa. Käväisin samalla hakemassa kultasepältä kelloni uusine paristoineen. Samalla reissulla kävin myös Emotionissa ostamassa uuden pullon vakioseerumiani. Argh, pullon hinta oli 93,50 €...karmeaaaaaaa. Myyjä totesi, että heillä on tiskillä kuponkeja, joilla saa viidenkympin ostoksesta 10 € alennusta, jos on S-etukortti. No minullahan toki on, joten koitin bongailla jotain 6,50 euron arvoista seerumin lisäksi, jotta saisin käytettyä kaksi alennuskuponkia.

Juu, ei tarvitse kertoa, että jos olisin ottanut yhden kupongin ja ostanut pelkästään seerumin, niin ostosten hinta olisi ollut 83,50 €. Sen sijaan hortoilin hyllyjen välissä ja bongasin 11,95 €:n hintaiset hauskat korvikset...mutta kun kiikutin ne kassalle, niin myyjä totesi, että vain normaalihintaiset tuotteet käyvät tähän kuponkijuttuun ja nämä korvikset olivat alessa. Otin ne silti. Hätäpäissäni nappasin tiskin toiselta puolelta roosat strassinapit 22 € ja huh helpotusta, satanen tuli täyteen. Loppuhinnaksi tuli 107 €, mutta sainpahan kahdet hienot korvikset ja heräteostoksia sylin täydeltä. Ja seerumin tietenkin. Kyseessä on Sensain Cellular Performance Essence -seerumi, jota olen käyttänyt jo pitkään. Tänä talvena ihoni on voinut paremmin kuin koskaan, ja se taitaa johtua Iho Omega -kapseleiden ja runsaasti suosimani rasvojen yhteiskäytöstä. Vettäkin koitan juoda enemmän kuin ennen. Lisäksi syön joka aamu annoksen turkkilaista jogurttia, johon olen sekoitellut mukaan kolme teelusikallista chia-siemeniä, luumupalasia ja mustaherukoita/mustikoita pakkasesta. Nam!

No niin. Palatessani parkkihalliin näin, että autoni oli toki siirretty työpisteelle, mutta se oli edelleen likainen eli hommat olivat vielä kesken. En viitsinyt jäädä meluisaan parkkihalliin odottelemaan, joten palasin takaisin Cittarin käytävälle ja piipahdin KooKengässä. Siellä olikin jo kevään kivoja nilkkureita esillä ja itse asiassa olin muutenkin jo bongaillut jostain lehdestä, että tänä keväänä nilkkurit ovat khuuleimmat, mikäli ne ovat beigensävyiset. Takimmaisesta hyllystä silmiini osui jostain kumman syystä 70 %:n alennuksessa olleet vaaleat nilkkurit. Kävelin muina naisina lähemmäs tutkimaan tilannetta. Nilkkurit olivat kokoa 37 (minulle yleensä vähän pieni koko), mutta väri oli jännittävän hohtava roosahko beige tai saattoi se olla beigehkö roosakin. Kuka näistä ottaa selvää? Joka tapauksessa väri oli aivan täydellinen ja vapisevin käsin kokeilin kenkiä jalkaan, siihen isompaan ensin.....tadaaa! Kenkä istui kuin hansikas! Ei muuta kuin kipinkapin kassalle. Kassalla myyjä totesi, että muista sitten käsitellä nämä nahkakengät huolellisesti. En edes tajunnut, että ihanat nilkkurini ovat yltä päältä nahkaa! Ja se hinta? 29,97 €. Oijoi, tämä oli kirsikka kakun päälle. Tanssahdellen palasin parkkihalliin noutamaan armaan autoni. Ei sille mitään mahda, onnistuneet ostokset saavat mut tosi hyvälle tuulelle!

Silmäpussisunnuntai

Lukaisin illan häsyssä eilisessä postauksessa esitellyn pokkarin ja niinhän siinä kävi, että nenäliinapino paisui aika muhkeaksi, taas kerran. Hidalgo kyseli (taas kerran), että "miksi sä luet sitä kirjaa, jos se itkettää noin paljon?" Hyvä kysymys. Yksinkertaisesti sanottuna tarina on minusta ihan älyttömän hyvä. Siinä kaikki. Downside on tietysti tämä silmäpussien koko. Silmät on aivan tolkkuturvoksissa ja pää pöhönä. Kolmas kahvikupponen toki auttaa hieman virkistymään ja eiköhän turvotuskin tästä pikkuhiljaa laske. Illalla näytän jo suht normaalilta :-) Welcome to my (swallowed) life.

Viikolla oli nimipäiväni ja sain kukkia kaksin kappalein. Isäni tuli käymään ja hän toi minulle tämän nätin kimpun.

Hidalgo puolestaan toi työmatkalta tämän ruukkukrysanteemin. Aivan ihanan värinen se onkin. 

Lykkäsin sen tuohon peltilootaan. Ostin joskus vuosia sitten nettikaupasta peltisen leipälaatikon ja kolme tällaista neliskanttista laatikkoa. Leipälaatikossa luki (loogisesti) Bread ja näissä pienemmissä Tea ja Coffee. Leipälaatikosta luovuin lähes samantien, koska leipä pehmeni ja pilaantui umpinaisessa laatikossa tosi nopsaan. Tee- ja kahvivarastot säilytetään meillä toisaalla, joten eipä näille pienemmillekään mitään käyttöä löytynyt, kunnes viime kesänä sudin liitutaulumaalilla tekstit umpeen. Ainakin tällaisena ex tempore -ruukkuna tuo toimii tosi kivasti.

Haluan, HALUAN mennä tänään Ikeaan. Saa nähdä, saanko pojat ylipuhuttua.

Laiskanpulskeaa lauantaita!

Menossa on lazy löördaag. Pojat katsovat olympialätkää ja minä surffailen mielikuva-aalloilla. Eilen olin duunikavereiden kanssa viihteellä ja siksi tänään ei voi urheilla. Sen sijaan teki kyllä mieli shoppailla, joten käväisin pikipäin tuossa "kartsalla". Tässä löydökset (kuulenko patologikaverini hymähdyksen?):

Ylemmässä kuvassa vasemmalla on Konjac Sponge, keskellä muka-nahkainen rannekoru ja oikealla uusin tulokas Maraboun Premium-suklaasarjaan, chilisuklaa. Kyllä se vähän jälkipotkua sai aikaan, mutta itse asiassa Fasun chilisuklaassa on miellyttävämpi maku.

Alemmassa kuvassa vaatteita Jäbälle. Lindexiltä löytyi alennushintaan eko-puuvillainen aluspaita (vasemmalla), ihanan punaiset plyyshiverkkarit (Jäbällä on noita pöksyjä varmaan viidet, kaikki erivärisiä) ja tosi päheet farkut. Citymarketista ostin vielä yksinkertaiset mustat sukkahousut. Jäbä on nimittäin sukkahousumiehiä. Jos häneltä kysyy, haluaako hän laittaa pitkät kalsarit vai sukkahousut, vastaus on varmasti sukkahousut, joten niitä sitten käytetään näin talvella. Sitä vaan ihmettelen, että minkä perkeleen takia (anteeksi voimasana) nuo aivan täysin tavalliset mustat sukkahousut on täytynyt nimetä TYTTÖJEN sukkahousuiksi. Oli siellä kaupassa POIKIENKIN sukkahousuja, mutta ne kaikki olivat äärimmäisen ruman värisiä, niinkuin poikain vaatteet yleensäkin. Argh, pääsin juuri lempiaiheeseeni. En vaan KERTAKAIKKIAAN pysty ymmärtämään, miksi poikien vaatteiden täytyy olla rumia ja miksi ylipäätään on pakko niin pakkomielteisesti erotella tyttöjen ja poikien vaatteet. Miksi on niin vähän neutraaleja vaatteita, jotka sopivat kummalle tahansa sukupuolelle? En vaan millään voi tajuta. Eikö TOSIAANKAAN yhtään poikalapsen äitiä ole töissä suunnittelemassa ketjuliikkeiden lastenvaatteita? Miksei beigeä ja vaaleansinistä väriä ole poikain vaatteissa kuin kokoon 92 asti? MITÄ HITTOA???

... Okei. Koitan rauhoittua.

Vähän vielä lisää noista yläkuvan ostoksista. Konjac Spongesta kerrotaan Saara Sarvaksen blogissa enemmän ja googlaamalla saatte halutessanne lisätietoja.

Kyseessä on 100-prosenttisen luonnollinen, konjac-kasvin juuresta tehty kasvojenpesusieni, joka pakkauksen mukaan kuorii hellävaraisesti samalla puhdistaen meikin tehokkaasti. Tuote on tarkoitettu erityisesti herkälle iholle ja se sopii myös silmänympärysten puhdistamiseen. Otan tämän nyt testaukseen ja palaan asiaan muutaman viikon päästä. Jos se toimii minun ihollani, niin halleluja. Ei ole nimittäin helpoin iho.

Minun spongeni on "For tired and devitalized skin". Tarjolla oli tämän sienen lisäksi muistaakseni kolme eri vaihtoehtoa: yksi kaikille ihotyypeille, yksi rasvaisen ihon versio ja yksi kuivalle iholle tarkoitettu. Aioin ensin ottaa tuon viimemainitun sienen, mutta päädyin kuitenkin lopulta tähän possunpunaiseen. Ostopaikka oli muuten Life-myymälä.

 

Lindexiltä ostin Jäbän vaatesetin lisäksi eurolla (1€!) tämän ihananvärisen tekonahkaisen rannekorun. Jäbä ehti jo purkaa korun kahteen osaan (tuleva insinöörikö???), mutta sain sen onneksi kasattua uudelleen. Väri on justiinsa nakutettu meikäläiselle, joten tuo tullee olemaan ranteessani jatkuvalla syötöllä.

Piti muuten oikeastaan kirjoittamani lukemisesta. Pikkutytöstä asti olen tykännyt hirveästi kirjoista. Opin lukemaan viisivuotiaana ja Viisikot, Neiti Etsivät ja Systrarna P:t tulivat pian tutuiksi. Kymmenen korvilla tutustuin Agatha Christien tuotantoon ja teininä Sidney Sheldonit olivat toooosi kuumottavia. Ns. sivistyskirjallisuus ei valitettavasti ole koskaan kiinnostanut enkä ole lukenut esimerkiksi Tuntematonta sotilasta tai Seitsemää veljestä ollenkaan. Uskon, että elämäni on ihan tarpeeksi laadukasta ilman "pakollisia" dostojevskejä ja mikawaltareita. Voih, mikä sivistymätön moukka, ajattelette. Ei se mitään. Tottahan se on, mutta ei vaivaa minua.

Nykyisin lukemiseni tuntuu olevan hieman sykäyksittäistä. Ajanpuutteen vuoksi en luonnollisestikaan ehdi lukea kovin paljon, mutta kun hyvä kirja on kädessä, niin muut hommat saavat kyllä väistyä. Nyt ajattelin vinkata teille yhdestä mahtavasta kirjasta, jonka juuri luin. Kyseessä on irlantilaisen kirjailijan Cecelia Ahernin Ihmemaa. En ole lukenut hänen kirjojaan aiemmin, mutta olen toki tietoinen hänen PS. I love you -kirjastaan, josta on tehty leffakin. Jostain syystä olen tuntenut hienoista vastenmielisyyttä enkä ole tuota kirjaa lukenut. Viimeksi kirjastossa käydessäni näin kuitenkin tämän Ihmemaa-kirjan hyllyssä ja enempiä ajattelematta nappasin sen mukaani samoin kuin Tuija Lehtisen Miss Seinäruusun. Lehtisen kirjan lukaisin ensimmäiseksi ja se oli "ihan jees". Tykkäsin joskus 20 vuotta sitten kovasti Lehtisen tyylistä, mutta nykyisin harvemmin innostun. Tämä kirja oli toki keskivertoa parempi ja kaiketi lukemisen arvoinen, mutta joku tuossa tyylissä nykyisin ärsyttää. Tarinoissa on ihan liikaa rönsyjä ja höpöhöpöjuttuja minun makuuni. Tunnustettakoon tässä kohtaa, että rakkaustarina on se, mikä minua yleensä kirjoissa kiinnostaa.

Pari iltaa sitten tartuin sitten Ihmemaa-kirjaan ja täytyy sanoa, että olen tosi vaikuttunut. En aio paljastaa juonta, mutta tiivistettynä kyse on kadonneista asioista ja ihmisistä ja toisaalta itsensä löytämisestä. Kirja tempaisi minut ihan totaalisesti mukaansa ja suorastaan ahmin sen parissa illassa. Viimeiset sata sivua luin tänä aamuna; kauhealla vauhdilla, koska halusin niin palavasti saada selville, miten tarina etenee. Juoni on ihan huikea ja voin suositella kirjaa täydestä sydämestäni niin naisille kuin miehillekin. Kirjan tunnelma on jollain lailla surumielinen, mutta loppua kohti enenevässä määrin varovaisen toiveikas. Ihan mahtava kirja, suosittelen todella lämpimästi!

Itse asiassa nyt tässä kirjoittaessani tuli mieleen eräs toinenkin kirja, jonka voisin tässä yhteydessä esitellä. Kyseessä on kirja, jonka olen lukenut muutaman kerran ja joka ikinen kerta olen itkenyt osapuilleen 75% lukuajasta. Tämä kirja vaan kertakaikkiaan osuu minua johonkin itkuhermoon. Kaiken lisäksi itku ei suinkaan ole mitään pientä kyynelten kihoamista silmäkulmaan, vaan nyrkinkokoisen palan ilmestymistä kurkkuun ja itkemistä silmät päästä. Ne, jotka minut tuntevat, tietävät, että ihoni ohuuden ja vaaleuden vuoksi itkeminen näkyy TO-DEL-LA selvästi; olen ihan karmaisevan punainen tuntikausia itkemisen jälkeen ja silmät turpoavat ihan hulluna. Todellakin kadehdin ihmisiä, jotka saattavat tirauttaa itkut ilman, että heidän kasvoillaan näkyy minuutin päästä yhtikäs mitään. Juu, not me.

Tämä kirja on nimeltään Paluu Kesäsaarelle ja sen on kirjoittanut Kristin Hannah. Saman kirjailijan muut kirjat ovat mukiinmeneviä, mutta eivät ainakaan minua ole koskettaneet lähimainkaan samoin kuin tämä kirja. Oijoi, nyt mulle tuli pakottava tunne lukea tämä kirja samantien. Kyynelehtimisiin!

Hämärän rajamailla

Olin eilen tosi kurjassa kunnossa; flunssa meinasi iskeä päälle ihan väkisin. Kurkku oli tosi kipeä ja yskiminen sattui koko yläkropassa. Vietettiin Jäbän kanssa rauhallinen kahdenkeskinen rentoiluilta, kun Hidalgo oli menoissaan. Katseltiin Star Wars Lego -pätkiä oikein urakalla ja syötiin poppareita ja suolapähkinöitä (Jäbä söi myös jätskiä). Minä join litratolkulla teetä, vaikka en yleensä ole teenjuoja ollenkaan. Jotain hyötyä siitä kuitenkin taisi olla, sillä tänä aamuna fiilis on jo ihan toinen. Jäbä könysi kainaloon heti kuuden jälkeen ja nyt on menossa jo kolmas kahvikupponen.

Olen tänään menossa ystävän luokse remonttihommiin. Heidän perheensä osti uuden asunnon ja pieni pintaremontti on paikallaan ennen muuttoa. Tästä huolimatta oli heti aamulla sellainen fiilis, että tänään tarvitaan mageet kynsilakat! Eiks tää nyt ole ihan järkevä homma remppapäivänä?!

Olen vieraillut säännöllisen epäsäännöllisesti Jos edes kynnet -blogissa ja siellä on kyllä niin hienoja kynsiä, että oksat pois. Itsellä kun ei ole sen paremmin rakennekynsiä kuin mitään varsinaisia kynsitarpeita (kuten leimasimia ym.), niin tulos ei tietenkään ole lähelläkään samanlainen ja vastaavaan siisteystasoon en tule TO-DEL-LA-KAAN ikinä pääsemään, mutta inspiroidun aina ihan hulluna tuolla sivustolla käydessäni. Nyt sitten päivän sana on skittlete. Se tarkoittaa käsittääkseni sitä, että kynsissä on useampaa eriväristä/erilaista lakkaa jotenkin toisiinsa sointuvasti. Oli mitä oli, mutta mulle oli yön aikana (?) tullut visio skittlete-kynsistä.

Aluslakaksi lykkäsin Essien Nourish me:n. Peukalot, etusormet ja pikkurillit lakkasin Essencen Vampire's Love -lakalla (sävy 02 Into the Dark), josta muuten johtuu postauksen otsikko - kyseinen lakka näet on Twilight-leffasarjan innoittama lakka, jonka ostin syksyllä Lanzarotelta. Nimettömät lakkasin kahteen kertaan L'Orealin Color Riche -sarjan lakalla Sequin Explosion, joka on mukavan sinisävyinen glitterilakka. Keskisormiin laitoin ensin Dependin läpikuultavaa 041-lakkaa, mutta en tykännyt siitä. Kakkoskierroksella keskisormeen tuli pohjalakan päälle yksi kerros Vampire's Lovea ja sen päälle ohut kerros Sequin Explosionia. Etusormiin vetäisin kaiken hyvän päälle L'Orealin mattaista päällyslakkaa; muut kynnet viimeistelin Mavalan Minute Quick-Finishillä.

Olen itse ihan huipputyytyväinen näihin kynsiin. Kyllä nyt kelpaa remppailla! (joo joo, kuulen hymähdyksenne tänne asti). Tuo väri on luonnossa jonkin verran sinisempi kuin kuvassa, mutta sävy on mukavan hämyinen ja utuinen.

Tämä aamu on muutenkin ollut tehoaikaa; eiks niin, että aikainen lintu madon nappaa jne. Sain nimittäin juuri hetki sitten valmiiksi viimeisimmän neuletyöni, josta taisin jo aiemmin laitella jotain kuviakin. Tuon tuubihuivin tein siis Katrin kontti -blogin ohjeen mukaisesti; lankana käytin Novitan Teddyä.

Neuleen pinta on ihanan eläväinen ja väri on sopivan maanläheinen. Bling erottuu söpösti sieltä täältä (luonnossa enemmän kuin tässä kuvassa). A mí me gusta!

Kynsiin soveltuvasti kaivoin pipoksi ihanan sinisen Gina Tricotin tähtipipon ja Hidalgolta saamani Gantin roosanvärisen kaulahuivin. Etsin vielä jostain kätköistä samansävyisen huulikiillon (seKÄÄN ei näy kuvassa) ja voilá! Iloista lauantaita itse kullekin!