Tosi pinkki meininki (ja ihan vähän oranssi)!!!

Oi hyvänen aika. Olen vieläkin ihan ekstaasissa eilisen P!nkin keikan jäljiltä. Olen tykännyt hänen musiikistaan jo vuosia ja muutama vuosi sitten olin keikalla Kaisaniemessä. Onneksi saimme ihanan ystäväni kanssa hankittua liput Areenan keikalle, tosin "vain" piippuhyllypaikat - onneksi kuitenkin tosi hyvät sellaiset. Paikoiltamme näki koko shown tosi upeasti ja millaisen shown!!

Oli pakko nähdä vähän vaivaa ja laittautua pinkkiin kostyymiin. On muuten melko tymäkkää ainetta tuo L'Orealin confettikynsilakka. Näyttää aivan sairaan hyvältä kynsissä ja on todella kestävää, mutta mutta mutta...kulutin osapuilleen 6 vanulappua hinkatessani confetteja äsken pois. Kysymyksessä ei todellakaan ole mikään pikalakka, mutta esim. viikon lomareissun tuo kestää kevyesti! Saa käyttää, mut ei oo pakko ;-)

Areenalla minulla oli mukana pikkuinen pokkarikamera, joten kuvien taso ei ole kummoinen. Sainpas kuitenkin (tahtomattani, myönnetään) hauskan miniatyyrikuvan onnistumaan. Tämän kuvan napsaisin ennen shown alkua.

Tässä vielä hehkuttelua shown keskivaiheilta. Ihan uskomattomat nuo taustakuvat ja härdellit. Lisäksi voi vaan ihmetellä tuon naisen vatsalihaksia. Voi hyvät hyssykät.

Ihana fiilis jäi keikasta eikä fiilistä juurikaan himmentänyt edes se tosiasia, että jouduin kävelemään asemalta kotiin, kun en ollut hoksannut ajaa sinne pyörällä lähtiessä. Itse asiassa tuo matka pelottaa aina ihan pikkuisen, asummehan pahamaineisella paikkakunnalla (nuorisovankila ja kaikki, hihi). Tällä kertaa en kuitenkaan pelännyt, sillä kädessäni kannoin urheiluliikkeen muovikassia (keikalla se oli toooosi kätevä). Olin nimittäin ennen keikkaa piipahtanut urheiluliikkeessä ja ostanut upouudet ihanat jumppakengät. OI OI OI!! Järkeilin, että jos joku murhamies tai raiskaaja aikoo hyökätä kimppuuni, saan hänet taltutettua muovikassillani. Ja niinhän siinä kävi, että matka sujui tältä kassialmalta oikein joutuisasti ja turvallisesti. Tänään kävin aivan mielettömän hikisessä ja ihanassa zumbassa uusine kenkineni ja kyllä ne vaan toimivat kuin junan vessa!

Viikonlopun satoa

Palaan vielä viime viikonloppuun. Perjantainahan oli se meidän yritysmaratonviesti, jossa tavoitteenamme oli olla sadan parhaan joukkueen joukossa kuntosarjassa. Tämä tavoite tuli täytettyä; sijoituksemme toki alkoi numerolla 9, mutta oli kuitenkin selvästi alle 100 :-) Oma juoksuni sujui tosi mallikkaasti. Tavoitteeni oli juosta lenkki noin 13 minuutissa ja yllätys olikin suuri, kun loppuajakseni kellotettiin 11.40!! Jee...! Ensi vuonna on pakko olla taas mukana, oli se vaan niin älyttömän mukava tapahtuma.

Lauantaipäivä sujuikin sitten toipuessa jälkipeliriennoista. Sunnuntaina sentään saatiin aikaiseksi käydä ajelemassa isolla kirkolla. Kahvila Caruselin erinomainen vuohenjuusto-tomaattimunakas vei kielen mennessään ja mansikkajätskikin taisi maistua.

Myöhemmin käytiin vielä Stockalla ja lisäksi halusin piipahtaa H&M Home -liikkeessä Aleksilla. Sieltä ostin pari hauskaa juuttikankaista säilytyskoria. Noihin voisi ehkä säilöä Natiaisen pikkulegoja tai muita pieniä osia. Sisäpinta on nimittäin muovitettu, joten pikkupalat eivät tipu rakosista pois.

Illalla kävin vielä käsittämättömän hikisellä zumbatunnilla. On se vaan ihanaa!

Ihan helmi juttu

Innostuin korujutuista joskus muutama vuosi sitten ystävän innoittamana ja sen jälkeen on tullut väsättyä yksi jos toinenkin koru. Materiaaliahan on maailma pullollaan...ihan kauhea annoskateus iskee aina helmikaupassa! Pääsääntöisesti olen ostanut tarvikkeet Sinellistä, mutta jokusen kerran olen tilannut netistä; en tosin muista nettikaupan nimeä enää. Pyrin käyttämään hopeisia korunosia, mutta joissain paketeissa on ollut mukana tuntemattomia metalliosia ja olen toki nekin hyödyntänyt. Ihoni reagoi aika helposti epäaitojen matskujen kanssa ja metalliosan pinta muuttuu kuparinväriseksi ihan muutamassa päivässä. Huom. Tämän jutun kuvista osa on "kuva-arkistosta" peräisin (lue: ajalta ennen järkkäriä ja siten laadultaan tosi surkeita). Pahoittelen...

Etualalla anopilta saadun hopeaketjun ympärille pyöritelty helmiviritelmä

Viime juhannuksena pöndellä minulla oli helmimatskut mukana ja sateisena juhannuspäivänä innostuttiin tekemään koruja oikein porukalla. Natiainen teki tuolloin upouuteen autooni onnenamuletin (kts. alla); tuo hauska ja suloinen koru on tänäkin päivänä vaihdekepin ympärillä onnea tuomassa <3

Natiaisen taidonnäyte

Muutama vuosi sitten meillä oli työpaikalla sisäinen auditointi ja sitä varten saimme pariksi viikoksi jenkkivieraita konsernin pääkonttorista. Toisella näistä miekkosista oli jo perhe ja hänen kanssaan juteltiin parin viikon aikana muustakin kuin työjutuista. Juuri tuolloin olin tehnyt ystävälleni syntymäpäivälahjaksi korusetin, johon kuului kaulaketju, ranneketju ja korvakorut. Tulin napanneeksi tuosta setistä vain yhden kuvan kännykällä, ja kuva on valitettavasti tosi huonolaatuinen.

Käytin koruun tietysti hopeisia korunosia ja kivet olivat mustia ja punaisia tai punertavia, ystävälläni kun on usein punertavia raitoja tummassa tukassaan (terkut S:lle). No, työkaverit olivat tietoisia tästä projektista ja setin valmistuttua se oli minulla töissä näytillä. Tämä aiemmin mainittu jenkkiherra sattui myös näkemään tekeleeni ja muutaman päivän päästä hän rohkaistui kysymään, josko tahtoisin tehdä jonkun vastaavan setin myös hänen vaimolleen, luonnollisesti korvausta vastaan. No mikä ettei. Niinpä sitten meilailtiin valtameren yli tarkempia koordinaatteja. Oli aika hupaisaa, kun hän kirjoitti, että korujen värimaailma voisi olla vihreä. Minä sitten vastasin kysymällä, että millaista vihreää hän kenties ajatteli: metsänvihreää, smaragdinvihreää vaiko kenties limenvihreää...loppujen lopuksi hän päätyi kuitenkin punaiseen kaulaketjuun ja ranneketjuun, hehe. Harmillista kyllä, en tuolloin älynnyt ottaa kuvia valmiista koruista, joten niistä ei jäänyt mitään todistusaineistoa. Eräs kollega vei lähetyksen perille, kun hänen työmatkansa sattui osumaan pääkonttorille ja näin tarina sai onnellisen lopun. Tässä vielä muutamia lähikuvia tekemistäni koruista.

Vanhaa roosaa, ruskeaa puuta ja vaaleanpunaisia foliosydämiä; väleissä hopeaa tai hopeioituja palleroita

Mustaa ja kultaa. Ystävältä saatu koru oli vähän nafti, joten tuunasin lisäosien avulla yhdestä kaksi :-)

Sporttimeininkiä

Se olisi sitten perjantaina se yritysmaratonviesti, josta aiemmin mainitsin SportsTracker-postauksessa. Harjoittelu on ollut säännöllisen epäsäännöllistä ja lisäksi olen zumbaillut pari kertaa viikossa. Pakko on todeta, että lajista riippumatta karkkivärit saavat ainakin minut liikkeelle.

Tässä kuvassa olevilla varusteilla pitäisi pärjätä. Ostin noin kuukausi sitten nuo Niket ja olen ollut tosi tyytyväinen. En normaalisti todellakaan juokse ikinä, joten en osaa sanoa niiden laadusta mitään, mutta ainakin omaan jalkaan ne ovat sopineet tosi hyvin. Ei mitään kipuja tai hiertymiä. Nauhat vaihdoin neonvärisiin, kun mustat tuntuivat aika tylsiltä ja nyt ovat sporttikuteissakin värit niin pinnalla. Asicsin juoksupöksyt ostin paikallisesta Intersportista. Noissa pöksyissä on harmaat "juonteet" takareiden kohdalla, ne näkyvät hieman tuolta keltaisten kuulokkeiden alta. Hassua, että reiden takaosat näyttävät noiden raitojen takia tosi lihaksikkailta! Juoksupaita on firman logolla varustettu. Melkoisen tylsä, mutta olin itse suunnittelemassa sitä, joten ei auta kuin ottaa lusikka kauniiseen käteen ja odottaa lähtölaukausta. Nuo sporttikuulokkeet ovat viime viikonlopun hankinta ja eilen kun kävin lenkillä, niin ei tarvinnut korjata niiden asentoa kertaakaan! Halleluja, ihme on tapahtunut! iLuurin nappikuulokkeet nimittäin tippuivat ainakin minun korvistani noin viiden metrin välein, joten ihan pikkuisen ärsyttävää oli korjailla niitä IHAN KOKO AJAN.

Kuten jo aiemmin on todettu, homman nimi on se, että joukkueessa on enintään 10 jäsentä ja kun Töölönlahden ympäri juostaan 19 kierrosta ja kierroksen pituus on 2,2 km, niin siitä se maraton sitten koostuu. Joukkueen sisällä kukin jäsen voi juosta haluamansa määrän kierroksia. Meidän joukkueessa on kaksi naista ja me kumpikin juoksemme yhden kierroksen, ja pojat jakavat keskenään loput 17 kierrosta. Hehe, moni varmaan jaksaisi tuon 2,2 kilsaa vaikka päällään seisoen, mutta tällaiselle epä-juoksijalle se ON jonkinlainen haaste. Päätin asettaa tavoitteekseni 13 minuuttia (tasaisen vauhdin taulukolla voisi kai juosta 15 minuuttia/osuus ja vielä jäisi ylimääräiset 15 minuuttia yli - aikaa on nimittäin varattu 5 tuntia) ja siinä on kyllä meikäläiselle ihan hyvä haaste. Harjoituslenkillä eilen kävelin ensin kilometrin verran ja juoksin sitten 4,4 km eli tavallaan kaksi osuutta putkeen. SportsTracker antoi ajaksi 25 minuuttia 50 sekuntia eli himpun verran alle 13 minuuttia per osuus. Ihan hyvä suoritus ja siihen pyrin myös kisassa. Silloin on tietysti varaa kiristää lopussa, koska ei tarvitse juosta kuin yksi osuus. Toivotaan parasta, pelätään pahinta :-)

Multaa kynsien alla

Eilisestä hellepäivästä huolimatta meillä Keski-Uusimaalla on edelleen melkoisen viileää. Onneksi luonto vihertyy lämpötilasta huolimatta uskomatonta vauhtia. Vaatimattomat yrttinikin tuntuvat menestyvän mainiosti. Tässä ruukussa sulassa sovussa kasvavat timjami ja minttu suorastaan kurkottelevat kohti taivaita. Ihanan näköinen istutus!

Minttu ja timjami sulassa sovussa

Itse asiassa olen aivan ihastunut tähän kuvaan. Vaikka kuvistani varmaan näkee kilometrin päähän, että olen todellakin vasta-alkaja kameran käytössä, niin kyllä tässä mielestäni jotain ideaa jo on :-)


Yrtit vielä olohuoneen ikkunalla

Kirsikka- ja parveketomaatin taimet samoin kuin poloiset paprikat siirsin olohuoneen ikkunan äärestä parvekkeelle kasvamaan. Arvelin, että nyt olisi aika ruveta karaisemaan niitä. Tuo yrttipottisysteemi on kyllä ihan fiksu. Multapotin voi istuttaa suoraan isompaan purkkiin ja edelleen kasvimaahan sitten, kun sen aika tulee. Istutin taimet sekalaisiin ruukkuihin ja muutamiin pahvipurkkeihin, jotta sain lisättyä taimimultaa kasvua vauhdittamaan. Taimimulta näytti kyllä tosi kuivalta; pussi oli talven yli säilössä ilmalämpöpumppukotelon "alalaatikossa". Saa nähdä, onko siinä enää yhtään ravinteita jäljellä.

Parveketomaatin ja paprikan taimia

Kirsikkatomaatin tomerat taimet

Amppelitomaatin taimet istutin kahteen amppeliin; kaksi pottia kumpaankin. Yksi noista taimista näytti kyllä aika surkealta, joten voi olla, että se ei selviydy, mutta kolme muuta ovat ihan terhakoita.

Amppelitomaatit (1 surkimus ja 3 terhakkaa kaveria)

Löysin kätköistä myös pari daalian ja pari liljan mukulaa ja iskin nekin ruukkuihin. Ohjeessa käskettiin ruukkuistuttaa maalis-huhtikuussa ja siirtää mukula avomaalle kesäkuussa. Jouduin hieman oikaisemaan, kun se maalis-huhtikuu meni jo ;-)

Mukulaistutus (pitäisikö kastella?!)

Lopuksi käänsimme Natiaisen kanssa vähän myös kasvimaata (kooltaan hurjat n. 50 cm x 1,5 m) ja heitimme vakoon porkkanansiemeniä. Katsotaan, tapahtuuko niille yhtikäs mitään. Kasvimaasta en sattuneesta syystä ottanut kuvaa (ei siinä näkynyt kuin multaa), mutta tässä vielä todistusaineistoa kuunliljojen rykelmästä. Ne kasvavat ihan silmissä. Naapurin rouvan mukaan tuossa on reippaasti liikaa tavaraa ja pitäisi harventaa; annoin sen hänen itsensä tehtäväksi, kun sanoi mieluusti vievänsä osan noista kasveista sukulaispihalle. Go for it!

Nahkaa olan yli

Lätkämatsin ohessa ennätin viimeistellä tuunaamani nahkalaukun. Aika hauska siitä lopulta tuli. Meinasi jossain vaiheessa jo usko loppua ompelukoneeni kykyyn ommella nahkaa. Koneparka teki kuitenkin parhaansa (nahkaneula oli toki käytössä) ja sain kuin sainkin laukun ommeltua.

Väri on tuollainen kauniin kuluneen konjakinvärinen. Hihnan virkaa toimittaa vanha nahkavyö, jonka soljella voi säätää hihnan pituutta. Kätevää!

Sisäpuolelle ompelin vielä ison palasen nahkaa, josta muodostui kaksi taskua, kun ompelin sauman palan keskelle. iLuuri mahtuu napakasti pienempään taskuun ja isompaan taskuun mahtuvat kodin ja duunin avaimet. Laukku on ylhäältä nyt täysin auki, mutta etupuolelle ei oikein voi laittaa mitään läppää, kun siinä on tuo nappilista koristeena. Täytyy käydä jossain nappikaupassa tutustumassa vaihtoehtoihin. Ehkä joku magneetti ratkaisisi ongelman.

Saisko poppareita, kiitos!

Meidän perheessä popcornilla on erityinen merkitys. Lapsuudenkodissani oli tapana tehdä poppareita suurinpiirtein kerran viikossa ja meillä oli erityinen punainen muovikippo niitä varten. Äiti teki popparit aina isossa teflonkattilassa ja niitä tuli koko saavillinen aivan täyteen. Minulla on tänäkin päivänä omassa kodissani ihan samanlainen kippo :-)

Naapuruston kaikki kakarat tiesivät meidän poppariperinteestä ja harva se viikko joku pimpotti ovikelloa poppareiden toivossa. Popcorneista tulee minulle aina jotenkin kovin nostalginen olo. Muistan senaikaisen kodin ihan älyttömän elävästi ja miten ahmittiin niitä hemmetin naksuja kilvan pikkuveljen kanssa.

Myöhemmin, kun muutin opiskelemaan Tampereelle, markkinoilla oli jo mikropopcorneja, ja  "manuaalipoppareiden" teko tuntui tietty ihan vanhanaikaiselta. Siinä kävi vähän samoin kuin esimerkiksi itse neulottujen neuleiden kanssa. Meillä kotona äiti neuloi meille aina kaikki villapaidat ja itsestä se tuntui tosi ärsyttävältä. Tuntui, että kaupasta ostettu olisi ollut aina paljon hienompi. Kavereiden puheista olen puolestani ymmärtänyt, että niissä perheissä, joissa ei koskaan tehty käsitöitä ja joissa vaatteet ostettiin aina kaupasta, tuollaista itse neulottua nuttua olisi sen sijaan arvostettu ihan toisella tapaa. Niin tai näin, tapanani oli koulusta tullessa usein poiketa matkan varrella olevaan kauppaan ostamaan mikropoppareita ja Omar-karkkeja. Niitä sitten mussutin vuorotellen - ai jai, mikä combo!!

Ympyrä on sulkeutunut, kun Natiainen on ihan hulluna poppareihin. On kuitenkin myönnettävä, että hän ei itse asiassa ole tainnut viiden vuoden aikana nähdä kertaakaan minun tekevän popcorneja kattilassa; lapsiperheessä aika on kortilla ja niinpä ollaan yleensä sorruttu mikroversioon. Täytyykin muuten laittaa itse tehdyt popcornit to-do-listalle. Eiköhän siinä Natiaisenkin leuka loksahda, kun näkee, miten poppareita OIKEASTI tehdään.

Muistan ensi kerran maistaneeni sokerisia poppareita Saksassa asuessani ja se oli kyllä karmaiseva kokemus. Yhtään paremmalta eivät maistu voinmakuiset popparitkaan. Kyllä juttu on niin, että suola on ainoa oikea popparimauste. Sain joskus hamassa menneisyydessä popparikoneen synttärilahjaksi, mutta vaikka se muuten oli ihan näppärä vekotin, koneella tehdyt popcornit olivat pelkkää styroxia. Siemenet nimittäin poksautettiin ihan yksinkertaisesti kuumalla ilmalla, joten kun valmistuksessa ei käytetty rasvaa ollenkaan, niin eihän niihin poppareihin tullut mitään tartuntapintaa, johon suola olisi voinut tarttua.

Nykyisin yritän vältellä poppareita viimeiseen asti; ne kun eivät oikein sovellu vhh-ruokavalioon. Sitä taivaallista tuoksua ei vaan kertakaikkiaan pysty vastustamaan....eikä sitä sormien rasvaisuutta ja suolaisia suupieliä...poppareilla tulee aina olemaan paikka minun sydämessäni (ja ruokakaapissa).

Hidalgon nahoissa

Nyt on kuulkaa monta rautaa tulessa. Tuskin olin saanut teepaitakorin purettua ensimmäisen kerran pohjalevyyn asti (ei mennyt ekalla kerralla niinkuin Strömsössä...), niin eikös pitänyt ruveta jo leikkelemään Hidalgon vanhaa nahkatakkia palasiksi. En tajunnut ottaa takista kuvaa ennen tuunausta, joten tässä palaset jo leikeltynä.

Tarkoituksenani on siis väsätä nahkatakin palasista olkalaukku. Unelmieni olkalaukku on sellainen kätevän kokoinen yliolanlaukku, johon mahtuu lompakko, nesessääri, puhelin ja muut tärkeelliset tavarat ah-ta-mat-ta (muutamakin liian pieni yliolanlaukku lojuu käyttämättömänä kaapissa).

Leikkasin laukun etuosan siten, että sain etupalaan nappilistan. Vyölaatikosta löysin samanvärisen nahkavyön, josta aion tehdä laukkuun olkahihnan. Tuo nahkatakki on ihan kauniisti patinoitunut yksilö, joten ainoastaan ompeluosio voi pilata hyvän lopputuloksen. Hmm, täytyy siis piakkoin piipahtaa kangaskaupassa ostamassa nahkaneuloja ja oikean väristä lankaa.

Teepaitakorin tavoin tämäkin tuunausidea löytyi Parolan Aseman Katjan kirjasta Sormustin ja sorkkarauta. Katsotaan jossain vaiheessa, miten tämä projekti etenee.

Digijärkkäri!!!

Voi jestas, minkä yllärin Hidalgo ja Natiainen järjestivät tälle aamulle. Meillä on jonain vuosina ollut hieman erimielisyyksiä äitienpäivän viettotavoista enkä aina ole ollut ihan tyytyväinen, mutta tänä vuonna pojat kyllä yllättivät minut ihan täydellisesti.

Herättyämme herrat lauloivat kovaäänisen onnittelulaulun ja Natiaisen paketista kuoriutui Äiti-patsas. Kerrassaan suloinen teos, joka luonnollisesti pääsee kunniapaikalle lipaston päälle. Tämän jälkeen minulle ojennettiin kaksi isoa pakettia, joista painavammasta kuoriutui DIGIJÄRKKÄRIKAMERA (siinä toisessa paketissa oli kameralaukku)!

Blogimaailmaan tutustuttuani olen ymmärtänyt, että blogeissa kuvat ovat aika tärkeässä osassa ja usein on myös niin, että mitä paremmat kuvat, sitä enemmän blogi kiinnostaa muitakin kuin vain tekijää itseään. Meillä on ihan hyvätasoinen digikamera ja sillä olen nyt innostunut napsimaan kuvia. No nyt sitten tämä - toki aloittelijatasoinen - digijärkkäri vie jutun tietysti ihan uudelle tasolle. Tuntuu tosi hienolta ottaa kuvia ihan noilla automaattiasetuksillakin, saati sitten itse säädellen. Aika onneton olen toistaiseksi kuvien kanssa, mutta eiköhän se taito tässä pikkuhiljaa kehity. Kameran mukana tuli ohjekirjan lisäksi toinenkin opus, jossa annetaan hyviä vinkkejä ja opastetaan edelleen paremmaksi kuvaajaksi. Way to go boys! Ihana inspiroiva lahja! Taisipa tuo Hidalgoakin itseäänkin hiukkasen kiinnostaa...

Tässä vielä muutama harjoitteluotos tältä ensimmäiseltä päivältä. Eka kuva on otettu anoppilan pihapuusta. Taustalle jäi talo ja autoja; hmm, vähän pitää vielä opetella...toinen kuva on naapurin rouvan kauniista fuksianpunaisesta ruukkukukasta (lieneekö krysanteemi?). Ihana väri!

Kesäinen kaurakakku

Ystävät ilmoittivat vierailusta, joten oli aika kaivaa esiin armaan äiteen bravuuriohje. Vuosien saatossa siitä on tullut paitsi minun itseni myös monen muun taidonnäyte. Tämä ohje on alunperin napattu Vaasan Myllyn Iloisen leipojan kirjasta. Vuosilukua ei tuosta opuksesta valitettavasti löynyt, mutta veikkaisin sitä 70-luvun tuotokseksi, sen verran nostalgisia kuvia kirjasessa on :-)

Oikeasti leipomuksen nimi on kauratorttu, mutta meillä sitä on aina sanottu kaurakakuksi. Täydelliseen kakkuun kuuluu ehdottomasti laittaa täytteeksi tuoreita mansikoita.

Mikäli leipojalle tulee pakottava tarve saada kaurakakkua sellaiseen vuodenaikaan, kun tuoreita mansikoita ei ole tarjolla, voi kakkuun käyttää banaaniviipaleita tai jopa pakastemarjoja. Silloin kakku on kalpea varjo itsestään, mutta tyydyttää toki pakottavimman kakkuhimon.

Omaan vähähiilihydraattiseen ruokavaliooni tämä kakku ei tietenkään sovi mitenkään...noh, eipä se noilla rasva- ja sokerimäärillä sovi oikeastaan kenenkään ruokavalioon! Kesän ensimmäiseksi kakuksi se kuitenkin sopii kerrassaan täydellisesti.

Kauratorttu

150 g voita
0,5 dl siirappia
1,5 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 dl maitoa

Sulata voi. Lisää siihen siirappi ja sokeri. Sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan. Sekoita joukkoon viimeiseksi maito. Jaa taikina kolmelle leivinpaperille ja taputtele kostutetulla kädellä ohuiksi levyiksi. Paista 175 asteessa noin 10 minuuttia. Jäähdytä levyt; voit myös tarvittaessa pakastaa ne. Täytä torttu sokerilla ja vaniljasokerilla maustetulla kermavaahdolla sekä viipaloiduilla mansikoilla.

Omassa kiertoilmauunissani paistolämpötila on suunnilleen 150 astetta. Kermaa kuluu suunnilleen 3,3 dl:n verran ja makeutuksen voi tietty halutessaan jättää pois. Tämänpäiväistä kakkua varten ostin mansikoita 2 litraa, mutta itse asiassa niitä olisi saanut olla ehkä kolmekin litraa. Alempiin kerroksiin voi mansikat pilkkoa, mutta päälle kannattaa laittaa parhaimmat yksilöt. Tällä kertaa jouduin pilkkomaan osan mansikoista tuohon päällekin.

Kakku kannattaa tehdä tekeytymään useita tunteja ennen tarjoiluhetkeä. Itse en yleensä kostuta kakkua; se vetistyy suhteellisen nopeasti enkä ylipäätään oikein tykkää kovin kostutetuista kakuista. Vettymiseen vaikuttaa tietysti myös täytteen laatu. Pakastemarjoista irtoaa todella paljon nestettä, kun taas tuoreita mansikoita käytettäessä kakku pysyy mukavan rapeana pidempään.

Tämä kakku tuo kesän maun kielelle!

Hemnes meets decoupage

Yksi onnistuneimmista tuunauksistani (toistaiseksi) on mielestäni tämä lipasto. Alkujaan se oli mustanruskea Hemnes, Ikeasta tietty. Palveltuaan aikansa tummana päätin sutaista sen valkoiseksi. Nyt pinnassa on kaksi kerrosta valkoista Otepohja-maalia. En karhentanut pintaa yhtään ja se on myöhemmin kostautunut lukuisina kolhuina. Maalipinta lohkeaa näköjään tosi helposti.

Aika monta iltaa meni kuvia valitessa ja leikellessä ja sommittelu vei tietysti hetken jos toisenkin. Vaikka kuvia pystyy jonkin verran sommittelemaan etukäteen, lopullisen muodon ja järjestyksen kuvat saavat vasta lakkausvaiheessa. Käyttämäni decoupage-lakka on myynnissä ainakin Sinellissä ja se kuivuu sen verran nopeasti, että hirveän paljon ei kuvia pysty siirtelemään. Itse olen toistaiseksi käyttänyt pääasiassa aikakauslehdistä leikattuja kuvia, joissa paperi on suhteellisen tanakkaa. Voi olla, että lahja- tai hyllypaperi toimisi hieman eri tavalla; todennäköisesti ainakin repeilisi helpommin.

Siveltimia olen ostanut ainakin Clas Ohlsonilta ja Sinellistä, mutta hinnasta ja jäljestä päätellen ainakaan nämä yksilöt eivät taida olla kovin laadukkaita. Jonkin verran siveltimet tekevät raitaa, mutta ei se hirveästi tässä hommassa haittaa. Enemmänkin tuo raitaefekti vaikeuttaa akryylivärien käyttöä, josta laittelen enemmän juttua jossain vaiheessa.

Decoupage-lakkaa olisi varmaan paras käsitellä kumihanskojen kanssa, mutta kuvien sommittelu käy silloin mahdottomaksi, joten ainakin itse olen tehnyt homman paljain käsin. Haittapuolena on lakan ja paperinukan kuivuminen sormenpäihin, ja niitä on joskus hinkuteltu oikein urakalla puhtaaksi....ei ole ihan helppo homma. Kannattaa kuitenkin tehdä puhdistus välittömästi homman jälkeen, niin lakka ei ehdi kuivua ehkä ihan täysin. Voi olla, että käsien rasvaaminen etukäteen auttaisi myös asiaa....

Lipasto on tällä hetkellä olohuoneen nurkassa. Aasinkorva viihtyy ihanasti tuossa ikkunan äärellä; se saa koko päivän valoa, mutta ei milloinkaan suoraa auringonpaistetta. Pahvitaideteos (kuulemma puu) ja oksateos, jonka alaoksalla linnunpesä, ovat pienen taiteilijamme päiväkotihommia. Minusta ne ovat hurmaavia töitä ja ansaitsevat ehdottomasti tulla nähdyksi. Ikkunanpuitteissa taka-alalla komeilee jo edesmenneen äitini puhtaaksi kirjoittama puhe valmistujaispäivältäni vuodelta 2002. Hän piti itse tuon puheen ja kirjoitti sen myöhemmin puhtaaksi samoin kuin etsi tauluun pöndeltä kehykset. Meillä on itse asiassa toinenkin ihan vastaavanlainen taulu, johon kirjoitetun tekstin äiti samoin koosti häissämme pitämästään puheesta. Tuunauskärpäsen pureman olen siis tainnut saada jo äidinmaidossa :D

Saksittua

Lätkämatsin ohessa on hyvä olla käsille jotain tehtävää, ettei tule syötyä liikaa herkkuja...tällä kertaa  oheishommiin tarvittiin sakset ja kasa vanhoja t-paitoja.

Bongasin taannoin teepaitakorin ohjeen Parolan Aseman Katjan ansiokkaasta kirjasta Sormustin ja sorkkarauta ja pitihän sitä sitten ruveta kyhäämään. Vanhoja t-paitoja löytyy huushollista yllin kyllin, joten materiaalia taitaisi olla useampaankin koriin. Kokeillaan nyt kuitenkin tällä yhdellä ensin :-)

Pyöreän pöydän ääressä

Kesäpaikkamme "Pönde" tarjoaa loputtomalta tuntuvan aarrekammion vanhojen tavaroiden tuunaajalle. Omistajan suosiollisella myötävaikutuksella olen saanut luvan ottaa vanhasta aitasta yhden jos toisenkin huonekalun tai esineen tuunattavaksi. Tämä mukavan muotoinen pöytä oli vuosia työn alla, kunnes viime kesänä sain viimeisteltyä sen lopulliseen asuunsa. Alunperin pöytä taisi olla lakattu, mutta sieluni silmin näin sen valkoisena - kuinkas muuten. Tuolloin en ollut vielä perehtynyt Nitro Morsin tehoon, joten poistin lakan käsikonstein. Aikamoinen homma siinä oli ja taisipa tuo työ kestää useamman kesän. Tyypilliseen oinas-tapaani ehdin kyllästyä moneen kertaan moiseen puuhaan...

Paikallisesta rautakaupasta kävin ostamassa pienen purkin valkoista himmeää maalia ja se tulikin käytettyä viimeistä tippaa myöten. Itse asiassa pinta olisi ehkä kaivannut vielä yhden kerroksen maalia - hiottu pinta imaisi maalin tosi tehokkaasti - mutta toisaalta pinta on nyt mukavan elävän näköinen.

Pöytä sopii mainiosti olohuoneeseemme. Alahyllyllä voi säilyttää uusimpia sisustuslehtiä ja Natiaisen Lego-kuvastoja. Varsinainen pöytätaso on niin iso, että siihen mahtuu mukavasti kaukosäädinkippo (Tine K Homen purkki, jonka sain Tarinoita talosta -blogin Katilta - kiitos!), pikkukulho sekalaisia kamoja varten (kuten Natiaisen päiväkodissa isänpäivälahjaksi tekemä selänhieronta-apulainen) ja vieläpä omppukonekin. Kyllä meitin nyt kelpaa!