tiistai 24. syyskuuta 2013

Kesä kääntyi syksyksi

Viimeistään nyt se on ihan pakko myöntää. Kesä on ohi. Eilen ja tänään on ollut niin pirun kylmä ilma, että tämä tosiasia on tullut aivan selväksi.


Muistattehan, että alkukesästä kylvin piskuiselle kasvimaallemme tomaattia, paprikaa ja menipä sinne jokunen porkkanansiemenkin. Harvennus jäi kyllä tekemättä...joten porkkanoita tuli suunnilleen kymmenen ja isoin niistä oli ehkäpä peukaloni kokoinen. Eipä tullut otettua kuvia, ei. Tomaatteja sen sijaan tuli yllinkyllin. Ottaen huomioon, että Natiainen ei koske niihin pitkällä tikullakaan eikä Hidalgokaan mikään suuri fani ole, minulle lankesi aikamoinen tehtävä syödä ne kaikki pois...



Riivin jokunen viikko sitten suurimman osan tomaateista ja laitoin ne sanomalehdellä peitettynä pikkuiseen puulaatikkoon varastoon. Senkin jälkeen pensaista on saanut vielä satoa, mutta tänään kun tsekkasin tilanteen, niin irrotin loputkin tomaatit ja asettelin nekin laatikkoon. Kypsykööt nyt täällä sisällä loppuun. Nuo pienimmät ovat vielä tosi vihreitä, mutta kaipa nekin siitä punertuvat. Yksi lajike oli muuten keltaista tomaattia, joten ei kannata ihmetellä noita keltaisia kavereita punaisten joukossa. Yksi upea omenakin on joukossa. Luin jostain internetin uumenista, että omena jouduttaa tomaattien kypsymistä. Tiedä sitten, oliko siitä jotain apua.

Uskomaton juttu muuten, että pihassamme on tasan yksi puu, omenapuu, ja se on ollut pihassa alusta asti (talo on valmistunut asuntomessuille 1974). Me olemme asuneet täällä nyt neljä kesää ja kolmena edellisenä kesänä omenat ovat olleet joko olemattomia tai vähintäänkin syömäkelvottomia. No, tänä vuonna sen sijaan sato on ollut mahtava. Omput ovat aivan kertakaikkiaan ihanan makuisia, punakaneli taitaa olla lajike. Aika paljon niitä on tippunut maahan ja maatunut sinne (pahoittelen), mutta on niitä jonkin verran eksynyt sisällekin asti. Omenahillon tekijäksi minusta ei valitettavasti ole.

Kylvin keväällä myös kolme paprikapensasta (esikasvatin ne parvekkeella, kuten tomaatitkin). Ne ovat kasvaneet ihan mukavasti, mutta sato on kyllä aika vaatimaton. Tuo pikkuruinen paprika on kyllä tosi söpön näköinen.


Tänään piipahdin pikaisesti HongKongissa hakemassa valkoisen rottinkikorin, johon istutin kaksi noista kolmesta paprikasta.  Surkein kasvusto jäi kasvimaalle enkä aio sitä sieltä nostaa. Katsotaan, josko noista kahdesta taimesta tulee vielä jotain syötävää.





Pahoittelen jälleen kuvanlaatua. Olen kyllä ihan viheliäinen kuvaaja, myönnetään. Ei minkäänlaista hajua mistään asettelusta enkä todellakaan ehdi kroppailla tai parannella näitä kuvia....sorry. Kauheat varjot jokaisessa kuvassa. Ainoa lohtu tässä surkeudessa lienee se, että sentään tunnistan oman surkeuteni ;-) Pitäisi varmaan mennä jollekin kamerakurssille. Jos vaan olisi sitä aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti