sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Joulupallona luokses pompin

Joulu on jo melkoisen lähellä. Tänä aamuna keittiömme muuttui muutaman tunnin ajaksi tonttujen joulupajaksi.






Natiainen oli viikonlopun mummolassa, joten saatoimme levitellä lahjat olkkariin ja ruveta paketoimaan.....tai siis minä käskytin ja Hidalgo paketoi parhaan kykynsä mukaan. Minun huolekseni jäi nauhojen laittaminen ja nimikorttien väsäily ja lisäily. Mukavan näköisiä paketteja niistä tuli; tänä vuonna olen tyytyväisempi kuin vuosiin. Löysin nimittäin askartelulaatikosta "Hyvää joulua" -leimasimen ja kun olin jossain vaiheessa ostanut noita yläkuvassa vasemmalla näkyviä pakettikortteja, niin olipas helppo homma leimata jouluntoivotus etupuolelle ja kirjoitella saajan nimi puolestaan kortin kääntöpuolelle.




Ihan söpöjä paketteja, eikös vaan? Ihmeen kivuttomasti homma tänä vuonna hoitui, kun olin kerrankin hankkinut lahjat jo hyvissä ajoin.

Ensimmäistä kertaa päätimme koristella joulukuusen jo hyvissä ajoin ennen joulua; tänäkin vuonna vietämme nimittäin joulun Hämeessä poissa kotikonnuilta. Natiainen halusi ehdottomasti osallistua koristeluun, joten hänet piti hakea mummolasta kotiin. Aloittelimme homman kasaamalla kuusen. Meillä on 150-senttinen muovikuusi, joka on toiminut mainiosti jo monta vuotta. Täytynee käydä hakemassa metsästä havuja, niin saadaan se tuoksukin torppaan.


Natiaista hakiessamme käväisin pikaisesti Järvenpään Kukkatalossa, josta oli "pakko" ostaa paketillinen vaaleita joulupalloja. Ihme kyllä sain pojat ylipuhuttua ja tänä vuonna kuusessamme on ainoastaan valot ja roikkuvia koristeita sekä tietysti joulutähti. Voi olla, että haen vielä jonkun kauniimman latvatähden, mutta kai tuokin kelpaisi. Näköjään muutama punainen pallo on kuuseen eksynyt, mutta toivoin, että tänä vuonna kuusessa olisi vain vaaleita koristeita. No, pystyn elämään noiden kanssa. Punainen virkattu kuusenalusmatto on kyllä sen verran kauhea, että jokin muu matto tuohon alle on saatava.


Pojat jäivät koristelemaan kuusta, kun minä läksin zumbailemaan. Palatessani kuusi näytti näin upealta!


Tästä on hyvä startata viimeiseen joulunalusviikkoon. Sovitaanko, ettei hössötetä liikaa? 

4 kommenttia:

  1. Ihania paketteja!

    Ja täällä ei ainakaan hössötetä liikaa. Mutta pikkusen kuitenkin, silleen sopivasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopivasti hössöttäminen on taitolaji...ja sehän me osataan! :D

      Poista
  2. Hienoja paketteja! Meillä on samansävyiset paketit tänä vuonna. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen näköjään hamstrannut näitä ruskeita papereita enemmänkin; tuo kuusipuupaperi sentään kohta jo loppuu. Ruskea paperi vaan on niiiiiin kiva! Ja siihen voi yhdistää melkein mitä vaan värejä.

      Poista