sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Hissunkissun

Pahoittelen viikon blogihiljaisuutta. Tämä mennyt viikko piti sisällään Natiaisen jalkkisturnauksen, päiväkodin vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksen, zumbailua, Natiaisen parin päivän sairasloman, duuniporukan kesäjuhlat laivalla jne jne jne YOU NAME IT. Aika kiirettä on pitänyt ja siksipä bloggailu on jäänyt vähemmälle. Nyt on kuitenkin lapsonen taas kunnossa ja kesäjuhlista toipuminen hyvässä vauhdissa ;-)

Parvekkeella esikasvatetut tomaatit ja paprikat olivat kasvaneet melkoisen mukavasti, joten lepopäivän ohjelmassa oli taimien loppusijoitus kasvimaalle. Tässä taimet ovat vielä kasvatuspurkeissaan. Oikeanpuoleisella tarjottimella pari daaliaa ja pari liljaa, joiden mukulat heitin noihin purkkeihin jokunen viikko sitten. Niistä tuskin kehittyy yhtään mitään...

Natiaisen porkkanariveihin en uskaltanut koskea ollenkaan. Varmaan suuri osa viherryksestä on rikkaruohoja, mutta toivon mukaan seassa on jokunen oikea alkukin. Porkkanaosio sijaitsee kasvimaan oikeassa laidassa. Vasemmalle oli naapurin puolelta tunkeutunut jokin kasvi. Aika vaatimattoman näköinen kasvimaa, vai mitä?


Kaivelin kuivaa multaa jonkin verran pois ja iskin taimet maahan. Olin aiemmin käynyt hakemassa turvesäkin (kasvimyymälän suosituksesta otin turvetta) ja lisäilin turvetta reippaalla kädellä taimien ympärille.


Ihan mukavan näköinen kasvimaa siitä lopulta tuli. Nyt sitten odotellaan, tuleeko Huutos-Matin lupaamia hallaöitä myös tänne Keski-Uudellemaalle. Toivottavasti ei! Muutamana aamuna on joku onneton harakka tepastellut pihalla, joten jonkun sortin verkko tuohon olisi ehkä hyvä laittaa.

Tämä parvekelaatikon tapainen on edellisen asukkaan (hän oli käsittääkseni jonkinlainen peltiseppä) itse väsäämä; näitä laatikoita on meidän pihalla kaksi. Ihan näpsäkän näköinen laatikko, ei siinä mitään. Käytännössä kasvien vaihto on vähän hankalaa, kun laatikot on ruuvattu aitaan kiinni. Istutin molempiin laatikkoihin samanlaisen setin: keskelle valkoisia petunioita ja reunoille pienet muratit.


Viimeisessä kuvassa kasvaa amppelitomaatti kolmen taimen voimin. Niitä oli alunperin neljä, mutta yksi sai kohtalokkaan kolhun istutuksen yhteydessä. Ihan mukavasti nuokin ovat lähteneet kasvamaan, vaikka (kuten kuvasta näkyy) kastelu on jokseenkin epäsäännöllistä.


Meillä on siis kasvamassa kolmea eri sorttia tomaatteja. Hmmmm, jos kasvatus onnistuu edes puoliksi niin hyvin kuin viime vuonna, niin mihinkähän ne kaikki sitten syssymmällä pannaan?!






4 kommenttia:

  1. Kävin ensimmäistä kertaa katsomassa tuunailujasi. Kivalta näyttää. Taidan tulla uudestaankin. Toivottavasti kasvimaa tuottaa hyvän sadon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rouva Kiljunen, hauska tutustua ja kiva kun eksyit tänne! Tule ihmeessä uudestaan...koitan pitää kasvimaan hengissä ;-)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Itsellänikin on amppelitomaattia tuloillaan, ensimmäiset varovaiset merkit kukkimisestakin havaittu. Toivon mukaan omaa satoa päästään maistelemaan täälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OI ei! Mulla ei ole vielä kukista tietoakaan, joskin lehtiä on ihan pirusti. Täytyy toivoa, että ensi viikon helteet saavat kukat hereille :-)

      Poista